Mitä kirjastojen ympäristötyö on 2020-luvulla?

Kirjastojen ympäristötietoisuus 2020-luvulle -hanke toteutti lokakuussa kyselyn kirjastojen ympäristötoimista.

Kyselyn tavoitteena oli selvittää, minkälaista ympäristötyötä kirjastoissa tällä hetkellä tehdään. Vertaavuutta kyselyyn saadaan vuonna 2012 Kestävä kehitys kirjastoissa- hankkeessa laadittuun vastaavaan kyselyyn. 

Aineisto kerättiin verkkokyselynä, jonka linkki lähetettiin 685 kirjastolle. Kysely oli vastattavissa 5.-27.10.20. Vastauksia saatiin 112 kunnasta manner-Suomesta ja Ahvenanmaalta. Vastausprosentti oli 24,2%.

Kirjastojen ympäristöohjelmat ja tavoitteet

Kyselyn ympäristöohjelmat ja tavoitteet osiossa kysyttiin vastaajan kunnalla, kaupungilla tai kirjastolla käytössä olevia ympäristöohjelmia tai -strategioita, hiilineutraaliuuteen liittyviä ohjelmia sekä saatuja ympärisösertifikaatteja tai muita ympäristötunnustuksia.

Huomattavaa vastauksissa oli, että merkittävällä osalla kirjastoja ei ole ympäristöön liittyviä toimintaohjelmia. Noin neljänneksellä kirjastoista oli käytössään jokin ympäristöohjelma.

Kysely toteutettiin yhdessä hankkeen asiantuntijakumppani Positive Impact kanssa.

Kyselyn analyysi valmistuu loppuvuodesta 2020.