Oulun kaupunginkirjaston hanke voitti IFLA Green Library Award 2021 –palkinnon

Erityistä huomiota kiinnitettiin ympäristön kannalta kestäviin rakennuksiin, mutta myös ympäristötietoisiin palveluihin, toimintoihin, ohjelmiin, neuvontaresursseihin, kokoelmiin ja projekteihin, sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden hyödyntämiseen toiminnassaan.

Oulun kaupunginkirjasto osallistui kilpailuun 2019–2020 toteuttamallaan hankkeella Vastuullinen kirjasto ympäristötietoisuuden edistäjänä. Hanke toteutettiin yhteistyössä Iin kunnankirjaston ja Kuusamon kaupunginkirjaston kanssa.

”Hankkeessa tuotettiin paljon erilaista ympäristöviestinnällistä materiaalia alueen kirjastojen käyttöön sekä YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelman 17:ään kestävän kehityksen tavoitteeseen pohjautuva Kestävä kirjasto 2030 -tiekartta, joka toimii kirjastossa tehtävän ympäristötyön tukena”, kertoo alueellinen kirjastopalvelupäällikkö Minna Männikkö. ”Kirjaston asiakkaita ja henkilökuntaa osallistettiin ympäristötyön kehittämiseen ja tarkasteltiin kirjaston toiminnasta aiheutuvaa ympäristökuormitusta.”

Kirjastopalvelujohtaja Jouni Pääkkölä korostaa, että ympäristötyön merkitys kirjastopalveluissa löytyy yleisten kirjastojen uudesta suunta-asiakirjasta ja Oulun kaupunginkirjasto on sitoutunut siihen sekä Kestävän Kirjaston tiekartan tavoitteisiin. ”On hienoa, että saimme tämän kilpailun kautta näyttää, miten Suomessa toimitaan niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin ympäristötyön äärellä. Kannamme ylpeänä Green Library -titteliä ja jaamme Kestävän Kirjaston ideologiaa muille kirjastoille”.

Pääkkölän mukaan aktiivisesti tehty työ jatkuu tiekartan mukaisesti ja ympäristöasiat otetaan tulevaisuudessakin huomioon kirjaston palvelujen kehittämisessä.

”Oulun kaupunginkirjasto haluaa kiittää hankkeessa yhteistyökumppaneina olleita Iin kunnankirjastoa ja Kuusamon kaupunginkirjastoa, Pohjois-Suomen Aluehallintovirastoa, Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluja, ympäristötoimea ja tilapalveluja, muita yhteistyökumppaneita ja ennen kaikkea Oulun kaupunginkirjaston työntekijöitä sitoutumisesta ympäristötyöhön”.

Lisätietoja palkinnosta voi lukea IFLA:n sivuilta. Palkintoa sponsoroi De Gruyter.

Oulun kaupunginkirjaston video YK:n Agenda 2030 -tavoitteista, joihin henkilökunta on sitoutunut.

Uutinen Oulun kaupunginkirjaston sivuilla

Kuva: Maria Holappa, Oulun kaupunginkirjasto