Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokous 23.10.21

Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokouksessa asiantuntijat, nuoret vaikuttajat ja asiasta kiinnostuneet nuoret ympäri Suomen pääsevät pohtimaan ilmastokriisiin ja luontokatoon liittyviä haasteita, oppimaan vaikuttamisesta ja toimimaan yhdessä. Nuoret keskustelevat huippukokouksessa esimerkiksi sitä, voiko rajallisella planeetalla olla jatkuvaa kasvua, miten lainsäädännöllä voidaan ajaa parempaa huomista ja miten ilmastonmuutos ja luontokato kietoutuvat toisiinsa suomalaismetsissä. Lisäksi nuorten konkreettiset ratkaisuehdotukset nostetaan pöydälle, kun nuoret esittelevät globaalia Mock COP 26 -ilmastosopimusta, saamelaisnuorten ilmastokannanottoa ja Pohjoismaisten nuorten biodiversiteettikannanottoa päättäjille. Millaista keskustelua syntyy nuorten vaatimuksista kattavammasta ympäristöopetuksesta, alkuperäiskansoja kunnioittavasta ekologisesta siirtymästä ja hyvinvoinnin uudelleen määrittelystä?

Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokouksen aikana kerätään lisäksi nuorten ajatuksia ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyen. Nuorten ajatuksia välitetään eteenpäin Suomen päättäjille sekä EU:n tulevaisuuskonferenssiin. Myös ympäristöministeri Krista Mikkonen saapuu tilaisuuteen kuulemaan nuorten viestejä päätöksentekoon. 

“Nuorilla on valtavasti asiantuntemusta, halua toimia sekä selkeä tavoite tulevaisuudesta ilman ilmastokriisiä ja kuudetta sukupuuttoaaltoa. Nuorten asiantuntijuus ansaitsisi päästä aktiivisemmin esille politiikassa, mediassa ja yritysten johtoryhmissä. Yksi keino tuoda nuorten ajatuksia vallan kahvassa olevien tietoisuuteen on sukupolvien välinen dialogi, ja sitä keskustelua pyrimme tällä tapahtumalla aikaansaamaan”, sanoo järjestäjäjoukoissa mukana ollut Sara Nyman, joka toimii nuorten edustajana Ilmastopolitiikan pyöreän pöydän varapuheenjohtajana. 

Tapahtuman ohjelma ja lisää tietoa: https://www.mockcop.fi/index.php/nuorten-luonto-ja-ilmastokokous-ohjelma/ 

Lue lisää huippukokouksessa mukana olevien nuorten ajatuksia medialle kootusta sisältöpaketista: https://docs.google.com/document/d/1Bvfp2n_-ceGW0Qv-HfTucLcYNanJxaI6w5LPrjJitCM/edit?usp=sharing

Facebook: Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokous
Instagram: @ilmastojaluontohuippari