Kirjastojen pihoista ekologisesti kestäviä olohuoneita

Kirjastojen pihoista ekologisesti kestäviä olohuoneita hankkeessa (2021-2022) edistetään luonnon monimuotoisuutta, ympäristökasvatusta sekä kestävää kehitystä. Hankkeen avulla luodaan uusia toimintamalleja, joilla kirjasto voi toimia myös seiniensä ulkopuolella ja tarjota palvelujaan uudessa ympäristössä.

Hanke liittyy ympäristökasvatukseen, kestävään kehitykseen ja kuntalaisten hyvinvoinnin parantamiseen. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja ympäristömme suojelu ovat erittäin tärkeässä roolissa yhteiskunnassamme. On tutkittua tietoa siitä, että oleskelu luonnossa alentaa stressiä ja lisää ihmisten hyvinvointia. Kirjaston tarjoamaa henkistä sivistystä voidaan tämän hakkeen avulla lisätä luontoystävällisillä arvoilla, joiden omaksuminen on hyvä aloittaa jo varhaiskasvatuksessa ja jatkaa siitä läpi elämän.

Lohjan kaupunginkirjaston Sammatin ja Karjalohjan kirjastot haluavat olla mukana myös opettamassa ympäristökasvatusta aina päiväkoti-ikäisistä koululaisiin unohtamatta kuitenkaan muitakaan ikäluokkia. Tietoisuutta vihreistä arvoista levitetään asiantuntijaluennoin, teemapäivin ja konkreettisen tekemisen avulla. Kuntalaiset otetaan mukaan suunnittelemaan molempien kirjastojen projekteja. Näin he saavat olla mukana alusta asti ja vaikuttaa siihen, miten hanke etenee. Tavoitteena olisi, että paikalliset asukkaat kunnioittaisivat enenevässä määrin omaa elinympäristöään ja siihen kuuluvaa luontoa. Pyritään myös opettajien kanssa tehtävän yhteistyöhön. Kirjastojen pihojen avulla monialaiset oppimiskokonaisuudetkin olisi helppo toteuttaa yhdistämällä esimerkiksi äidinkieli ympäristötietoon, biologiaan ja puutöihin. Lasten kielellistä lahjakuutta ja intoa lukemiseen edistetään kirjastopuutarhassa pidettävien satupiknikien ja lukutuokioiden kautta.

Anne Lätti
palvelupäällikkö
Lohjan kaupunginkirjasto
Virkkalan kirjasto