Kuopion muovittamattomuuskokeilu kiinnostaa ulkomaita myöten

Kuopion kaupunginkirjastolla on reilu kolmen vuoden kokemus muovittamattomista pokkareista, jotka ovat kestäneet hyvin ilman muovia. Toukokuusta 2019 lähtien kaikki aineisto on hankittu muovittamattomana.
 
"Järjestimme muovittamattomuudesta asiakkaille osallistavan kampanjan ja kuulimme asiakkaittemme mielipiteitä kokeilustamme. Muotoilun opiskelija teki osallistamista työharjoittelussaan, johon sisältyi myös kirjansuojusten prototyyppien muotoilua. Opiskelija tarkasteli muovittamattomuutta eri näkökulmista harjoittelutyössään”, Asiakas- ja kokoelmapäällikkö Minna Koistinen Kuopion kaupunginkirjastosta kertoo hankkeen aloituksesta.  
 
Henkilökunnalle on yhteinen tiedosto, johon työntekijät merkitsevät niteet, jotka on jouduttu poistamaan ennenaikaisesti ja joita kansien muovitus olisi suojannut. Paperiset irtokannet kiinnitetään kirjaan kahdella teipin/muovin palalla. Sekä asiakkaista että henkilökunnasta osa kannatti muovittamattomuutta, osa suhtautui siihen epäilevästi. 
”Uskon siten, että työntekijät merkitsisivät tiedostoon muovittamattomuuden vuoksi turmeltuneet kirjat, jos niitä olisi tullut”, sanoo Minna Koistinen. 

Asiakkailta kiittävää palautetta

Muovittamattomuuskokeilun tuloksiin ollaan Kuopiossa erittäin tyytyväisiä.
”Emme ole joutuneet poistamaan aineistoa sen takia, ettei niitä ole muovitettu. Muutamasta kirjasta on jouduttu poistamaan paperiset irtokannet ja siirtämään viivakooditarra varsinaiseen kirjan kanteen. Lisäksi muutamat paperikantiset nuotit ja CD-levyjen pahviset kotelot ovat rispaantuneet. CD-levyjen pahvisista koteloista asiakkaat joutuvat ”kaivamaan” tiukassa olevan levyn, jolloin pahvi voi antaa periksi”, Minna kertoo. 
”Tuonnempana – vuoden parin päästä – on enemmän tuloksia tutustuttavana”, hän lisää. 
 
Minna kertoo, että kokeilun alussa saatu asiakaspalaute oli sekä kiittäen kannustavaa että epäilevää. Kiittävää palautetta oli enemmän. Tänä syksynä asiakaspalautetta muovittamattomista aineistoista ei ole tullut.

Kokeilu kiinnostaa ulkomaita myöten

Kuopion kokeilu on kiinnostanut laajasti: tiedusteluja on tullut Suomen eri kirjastoista, Uudesta Seelannista, Hollannista, Norjasta, Australiasta ja Englannista.
Kirjaston ekotukihenkilö, järjestelmä- ja verkkopäällikkö Liisa Rossi on ollut useissa kirjastojen tilaisuuksissa esittelemässä sitä, ja viimeksi pohjoismaisessa Nordic Libraries Annual -etäkonferensissa.
 
Muovittamattomuuskokeilun ansiosta Kirjasto on myös saanut  Viksu Kuopio -palkinnon.

Lisätietoja: Asiakas- ja kokoelmapäällikkö Minna Koistinen, minna.alina.koistinen@kuopio.fi