Koulutus ja seminaarit

Seniorityön yhteiskahvit: teemana tapahtumat

AKEpampas ja AKE Porvoo järjestävät yhteiset seniorityön etäkahvit 28.1. klo 9–11. Kahveilla kuullaan senioreille järjestettävistä tapahtumista molemmilla AKE-alueilla.

Aamun avaa Pamela Eklund Pedersörestä, joka kertoo kirjaston seniorityöstä.

Anne Suvanto Helsingin kaupunginkirjastosta kertoo, miten kirjasto on mukana Lämpiö-palvelun sisällöntuotannossa. Lämpiö on valtakunnallinen iäkkäille suunnattu digipalvelu, joka on avoinna kaikille. Käyttöön tarvitaan vain toimiva verkkoyhteys.

Lanujen kirjakahvit: Aikuisten kirjoja, jotka sopivat nuorille ja nuorille aikuisille

Mitä aikuisten kirjoja voisit suositella nuorten ja nuorten aikuisten luettavaksi?

AKE Porvoon LANU-verkoston järjestämillä kahveilla vinkataan tällä kertaa aikuisten kirjallisuutta nuorten näkökulmasta.

Pedagoginen informaatikko Meri Markus Porvoon kaupunginkirjastosta vinkkaa kirjoja genreittäin. Osallistujat voivat täydentää kirjavinkkejä chatissä tai halutessaan kuvan ja äänen kera. Mukaan voi tulla myös vain kuuntelemaan.

Käsittelyssä ainakin:

PiKen verkostokahvit: Kuulumisia opintomatkoilta

PiKe-alueen verkostojen yhteiset Verkostokahvit! Kokoonnumme perjantaina 19.12. klo 10.00 linjoille etäyhteyksin vaihtamaan ajatuksia kirjastoalan ajankohtaisista asioista PiKen julkaisusarjan ja AVI-matkakertomusten kautta. Millaisiin tulevaisuuksiin olemme olleet matkalla ja minne olemme päätyneet? Tervetuloa mukaan kahvittelemaan, keskustelemaan ja oppimaan uutta yhdessä muiden kollegoiden kanssa. ☕️

Lapset ja nuoret mukaan lukutaitotyöhön sanataidekasvatuksen keinoin

Kuinka vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta lukutaitotyössä taidepedagogisin menetelmin? Miten lisätä lasten ja nuorten sanataiteen näkyvyyttä kirjastossa?

Sanataideyhdistys Yöstäjän vetämässä koulutuksessa tutustutaan Tampereella toteutettuihin Lukutaitounelmia- ja Nuoret lukutaitovaikuttajat -hankkeisiin. Hankkeissa on kokeiltu erilaisia toiminta- ja yhteistyömuotoja lasten ja nuorten lukutaitotyön vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi.

Lue lisää Lukutaitounelmia- hankkeesta

Kirjastolaisten megatrendikahvit

Sitra julkaisee uuden Megatrendit 2026 –katsauksen tammikuun alussa. Torstaina 15.1. järjestettävässä verkkotilaisuudessa megatrendit julkistetaan ja esitellään Sitran toimesta. Tilaisuudessa esitellään Suomen tulevaisuuden kannalta merkittäviä kehityskulkuja ja kuullaan erilaisia näkökulmia megatrendeihin maailmalta ja Suomesta.

Lue lisää Sitran tilaisuudesta

Puhe-Judon™ peruskurssi kirjastoille

Tässä 17.12.2025 järjestettävässä webinaarissa käydään läpi tunnepitoisten ja haastavien kohtaamistilanteiden hallintaa vuorovaikutuksen keinoin. 

Koulutuksessa keskitytään vuorovaikutukseen ja rauhoitteluun tilanteissa, joissa vastapuoli on vahvan tunnekuohun vallassa, jolloin normaali viestintä ei rauhoita vastapuolta. Koulutuksessa opitaan haastavan palvelutilanteen hoitamisen draaman kaari aloituksesta rauhoittelun ja ratkaisun etsimisen kautta tyylikkääseen tilanteen päättämiseen.

Lahden AKEn etäkahvit: Lukemisen edistämisen menetelmiä 0–4 ‑vuotiaille

Joulukuun etäkahveilla 4.12. esitellään Kouvolan kaupunginkirjaston Pikkuvarpaat sananjalkapolulla ‑hanketta, joka on päättymässä vuoden 2025 lopussa.

Hankkeen tavoitteena on ollut rakentaa Kymenlaaksoon varhaisvaiheen lukemista edistävä verkosto ja toimivat rakenteet sekä pilotoida erilaisia lukemisen edistämisen menetelmiä, joissa erityishuomio on yhteisöllisissä menetelmissä.

Etäkahvit tarjoavat tietoa varhaisvaiheen keskustelevasta lukemisesta ja mahdollisuuden keskustella hankkeen kokeiluista ja lukuresepteistä.

Johtamiskahvit: Työyhteisön moninaisuuden johtaminen ja neuromoninaisuuden huomioiminen

Lahden ja Tampereen AKE-kirjastojen yhteisillä johtamiskahveilla pe 20.2.2026 klo 9–11 teemana on työyhteisön moninaisuuden johtaminen. Keskustelevassa tilaisuudessa painottuu erityisesti neuromoninaisuuden huomioiminen osana johtamista. Koulutusartikkelit ohessa: