Koulutus ja seminaarit

Sanataiteen etätreffit: monikulttuurinen kirjastotyö

Lahden AKE jatkaa keväällä 2022 sanataiteen etätreffejä, joiden tarkoituksena on tuoda kirjastoissa työskenteleviä sanataiteen osaajia ja sanataiteen menetelmistä kiinnostuneita yhteen kohtaamaan ja jakamaan osaamistaan.

Kevään viimeisillä etätreffeillä Pirkko Ilmanen Espoon kaupunginkirjastosta kertoo kokemuksiaan monikulttuurisista sanataideryhmistä ja vetää muutamia esimerkkiharjoituksia.

Kirjastotilat ja esteettömyys -webinaari, osa 1

Lahden AKE järjestää kaksiosaisen webinaarisarjan esteettömyys-teemasta, 17.5. ja 24.5. klo 9—11.30.

Webinaarit on tarkoitettu johdatukseksi esteettömyystietouteen. Esteettömyys on laaja käsite, joka liittyy koko fyysiseen ympäristöömme. Koulutuksessa otetaan esiin mm. esteettömyyteen liittyvä lainsäädäntö, ihmisten moninaisuus, toimintarajoitteisten ympäristösuhde sekä palvelujen esteettömyys. Webinaareissa havainnollistetaan esteettömyyden merkitystä käytännön esimerkkien avulla, ja aikaa on varattu myös keskusteluun.

Lanujen kirjakahvit

AKE Porvoon LANU-verkosto (Lasten- ja nuorten kirjastotyötä Uudellamaalla) järjestää ensimmäisen kokoontumisen vinkkauspiirille, joka kulkee nimellä Lanujen kirjakahvit.

Vapaamuotoinen vinkkauspiiri on suunnattu Uudellamaalla lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekeville kirjastolaisille. Tarjolla on matalan kynnyksen vertaistukea vinkkaamiseen. Voit tulla mukaan vinkkaamaan kirjoja tai kuuntelemaan, mitä vinkattavaa muilla on!

Ohjelmassa:

Klo 13-14 Alakoululaisten kirjat

Klo 14-15 Yläkoululaisten kirjat

Webinaari: Luo oma digitaalinen pakohuone

Pakohuoneet ovat valloittaneet maailman ja yhä useammat ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, että he ovat lukittuina huoneeseen ja yhdessä yrittävät päästä ulos paineen alla. On myös tullut yhä suositummaksi käyttää pakohuoneen kaltaista toimintaa motivoivina elementteinä oppimiseen - ei lukitsemalla osallistujia huoneeseen, vaan luomalla kokonaisuuksia, joiden avulla osallistujat voivat selvittää vihjeitä ja ratkaista ongelmia yhdessä.