Yleisten kirjastojen konsortion toimintakertomus vuodelta 2019

Yhteenveto

Konsortion toimintaa ohjaa vuosittainen toimintasuunnitelma. Sen lisäksi toiminnassa otetaan huomioon vuoden mittaan tulevat jäsenten toiveet ja toteutetaan toimintasuunnitelman ulkopuolelta yhteishankkeita ja mahdollisuuksien mukaan tutustutaan yhteisesti uusiin e-palveluihin.

Vuoden 2019 alkupuolella toimintasuunnitelman mukaisesti keskeiset tehtävät olivat kansallisen metatietoprosessin kehittäminen muiden kirja-alan toimijoiden kanssa sekä valtakunnallisen yhteisen e-kirjaston rahoituksen kartoittaminen ja sen hakeminen. Yhteinen valtakunnallinen e-kirjasto hanke sai julkisuutta Suomen Kuvalehdessä tammikuussa.

Vuoden 2018 lopulla solmittiin uusi puitesopimus e-aineiston lainausalustasta ja tämän vuoksi kirjastoja tuettiin ja neuvottiin uuteen sopimukseen siirtymisessä myös vuoden 2019 alussa.

Kirjastolaki uusittiin vuoden 2017 alusta. Tämän myötä syntyi tarve päivittää Yleisten kirjastojen yhteistyöso-pimus eli ns. konsortiosopimus vähintäänkin niiltä kohdin, kun yhteistyösopimuksessa on viittauksia Kirjastolakiin. Sopimuksen päivitystyö aloitettiin näiltä osin talvella 2019. Myöhemmin keväällä 2019 saatiin tieto, että KL-Kuntahankinnat ja Hansel yhdistyvät ja sen myötä yhteistyösopimuksen päivittämiseen nousi uusia näkö-kulmia liittyen konsortion käyttämään yhteishankintayksikköön. Yhteishankintayksikköön liittyvät kysymykset jäivät avoimiksi vuonna 2019.

Toimintasuunnitelman mukaisesti kotimaisten etäkäyttöisten digitaalisten lehtien osalta selvitettiin mahdolli-suutta julkaista tietopyyntö. Asiaa selvitettiin ja käsiteltiin myös yhdessä konsortion ohjausryhmän kanssa. Todettiin, että FinElib yritti edellisenä syksynä (2018) päästä asiasta sopimukseen alan keskeisen toimijan kanssa, mutta ei päässyt sopimukseen. Markkina on myös hyvin keskittynyt, käytännössä toimijoita on vain yksi. Tämän vuoksi luovuttiin toistaiseksi ajatuksesta julkaista tietopyyntö kotimaisista digitaalisista lehdistä.

Konsortio kävi keskusteluja myös uusista aineistoista kirjastoille mm Lukulumon ja Cineasternan kanssa. Lukulumo on lasten kirjallisuuden digitaalinen palvelu. Palvelussa on aineistoa useilla eri kielillä. Cineasterna on ruotsalainen, kirjastoille suunnattu VoD –palvelu, johon on mahdollista saada elokuviin suomenkielinen teksti-tys. Cineasternaa testattiin henkilökunnan toimesta Helmet-kirjastoissa, Vaskissa ja Keski-kirjastoissa.

Toimintasuunnitelman ulkopuolelta nousi EU:n uusi tietosuoja-asetus (GDPR) ja sen vaikutus digitaalisten palvelujen hankintaan. Tähän liittyen kirjastoja neuvottiin tietosuoja-asetuksen ja kansallisen lain tuomista rajoit-teista ja miten kirjastojen tulisi huomioida tietosuoja sopimuksissa. Kansallinen tietosuojalaki tuli voimaan vuoden 2019 alusta.

Koko kansa lukee -e-lukukampanja toteutettiin helmikuussa. Mukana oli ensimmäistä kertaa e-äänikirja. Kampanja oli suositumpi kuin koskaan aiemmin, ja lainoja kertyi kampanjan aikana 8 603 ja kasvua edellisvuoden lainoihin tuli 228%.

Vuonna 2019 järjestettiin TNS-Kantar kysely liittyen kansalaisten e-kirjojen ja muiden kirjaston tarjoamien e-palveluiden tunnettuuteen ja käyttöön liittyen. Kysely on järjestetty joka toinen vuosi. Kyselyn tuloksia esiteltiin konsortion koulutuspäivässä syksyllä 2019.

Yhteistyötä on kehitetty Kansalliskirjaston eri yksiköiden kanssa, ehkä tärkeimpinä FinElib ja Kirjastoverkkopalvelut. Lisäksi on käyty jatkuvaa keskustelua kirjasto-, kirja- ja media-alan keskeisten toimijoiden kanssa kuten esimerkiksi Booky.fi / BTJ Finland Oy, Ellibs Oy, Kirjavälitys Oy, Suomen Kirjastoseura, YLE, eri kirjankustantajat, elokuvalevittäjät ja Viestinnän keskusliitto.

Yhteyttä jäsenistöön pidettiin perinteisillä tiedotuskirjeillä, jalkautumalla paikanpäälle ja järjestämällä webinaareja jäsenistöä kiinnostavista aiheista.

Konsortion ohjausryhmä kokoontui kaksi kertaa. Konsortiossa oli 279 jäsentä huhtikuussa 2019. Konsortion suunnittelija Aino Ketonen siirtyi toisiin tehtäviin elokuussa ja syyskuussa Konsortion suunnittelijana aloitti Marja Hjelt.

Yhteenvetona voi todeta, että Yleisten kirjastojen konsortion toiminnalle asetetut tavoitteet saavutettiin suunnitellusti toimintavuoden aikana ja toimintaa seurattiin säännöllisesti yhdessä konsortion ohjausryhmän kanssa.

Tammikuu

Tammikuussa neuvottiin kirjastoja uuteen e-kirjan lainausalustan puitesopimukseen liittyen. Vuoden kiertoon liittyen toimitettiin toimintakertomus edellisestä vuodesta (2018) ja tehtiin suunnitelma vuodelle 2019. Tehtiin jäsenmaksujen laskutus vuodelta 2019. Suomen Kuvalehti teki seurantajutun valtakunnallisesta e-kirjastosta. Yhteistyöpalavereita metatiedon yhteiseen hyödyntämiseen järjestettiin yhdessä muiden kirja-alan toimijoiden kanssa. Konsortiosopimuksen päivitys aloitettiin yhdessä Helsingin kaupungin oikeuspalveluiden kanssa.

3.1. Yhteistyöpalaveri metatiedon kulusta Kansalliskirjastossa VNH

8.1. Suomen Kuvalehden haastattelu valtakunnallisesta e-kirjastosta VNH (https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/valtakunnallinen-e-kirjasto-ja…)

9.1. Yhteistyöpalaveri Koko kansa lukee AK

11.1. Yhteistyöpalaveri Axiell Ab:n kanssa VNH, AK

15.1. Kustannusyhdistyksen seminaari: Kirjan jakelutiet ja niiden tulevaisuus osallistuminen AK, VNH

28.1. Yhteistyöpalaveri Kustannusyhdistys metatiedosta VNH

30.1. Konsortio-sopimuksen päivittäminen, suunnittelupalaveri Helsingin kaupungin oikeuspalveluiden kanssa VNH, AK

31.1. Digitaalisten aineistojen yhteistyöpalaveri Kirjastot.fi:n kanssa VNH, AK

Helmikuu

Koko kansa lukee -kampanja järjestettiin helmikuussa. Mukana oli ensimmäistä kertaa myös e-äänikirja. Kirjastojen digitaalisten aineistojen vuositilastointiin liittyen järjestettiin webinaari kirjastoille. Jatkettiin neuvottelu-ja Kulttuurirahaston kanssa liittyen valtakunnallinen e-kirjasto -hankkeeseen.

5.2. Yhteistyöpalaveri Lukulumon kanssa AK

6.2. Yhteistyöpalaveri Otavan kanssa: Vain kirjastoille -kirjoista VNH, AK

12.2. Kulttuurirahasto yhteistyöpalaveri VNH, AK

13.2. Tilastowebinaari digitaalisista aineistoista kirjastoille AK

15.2. Yhteistyöpalaveri metatiedon kulusta Kustannusyhdistys VNH

18.2. Future of Libraries seminaari osallistuminen, AK

20.2. AKE-kirjastojen, VAKEn, OKM yhteiskokoukseen osallistuminen VNH, AK

28.2. Yhteistyöpalaveri Prenax, VNH, AK

Maaliskuu

Maaliskuussa käytiin useita yhteistyöpalavereita eri toimijoiden kanssa liittyen niin digitaalisiin aineistoihinkin kuin myös painettuihin aineistoihin. Kustannusyhdistyksen metatietoseminaarissa Virva Nousiainen-Hiiri piti esityksen liitten kirja-alan yhteiseen metatieto-hankkeeseen.

12.3. The Marrakesh treaty in action  -seminaari, osallistuminen AK

13.3. Yhteistyöpalaveri Otavan Vain kirjastoille -kirjoista AK

18.3. Yhteistyöpalaveri Otavan Vain kirjastoille -kirjoista VNH, AK

18.3. Yhteistyöpalaveri FinElibin kanssa: PressReader ohjeistukset yleisille kirjastoille AK

18.3. Yhteistyöpalaveri Kirjastoseura VNH

19.3. Yhteistyöpalaveri Ellibs, AK

20.3. Yhteistyöpalaveri Otavan Vain kirjastoille -kirjoista AK

20.3. Kustannusyhdistyksen metatieto-seminaari VNH esitys, AK osallistuminen

27.3. Valtakunnallinen e-ryhmä -webinaari AK

Huhtikuu

Heti huhtikuun alussa oli konsortion ohjausryhmän kokous. Kokouksessa päätettiin mm. ensi syksyn koulutuspäivän teema ja haarukoitiin yhteisesti jo ohjelmaa koulutuspäivälle. Koulutuspäivän valmistelu alkoi. Huhtikuussa valmisteltiin myös valtakunnallisen e-kirjaston markkinointia ja edistämistä Kirjastopäivillä.

3.4. Keväthumaus-seminaari VNH, AK

4.4. Konsortion ohjausryhmän kokous VNH, AK

8.4. Yhteistyöpalaveri Kirjastoseura, Sanasto ja Kustannusyhdistys VNH

12.4. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous, VNH

15.4. Yhteistyöpalaveri Kansalliskirjaston, Kirjakauppaliiton ja kustannusyhdistyksen kanssa VNH

17.4. Koko kansan e-kirjasto esite, suunnittelupalaveri AK

26.4. Koko kansan e-kirjasto esite, suunnittelupalaveri AK

Toukokuu

Toukokuussa valmisteltiin Kantar-TNS kysely ja käytiin useita yhteistyöpalavereita digitaalisten aineistojen toimittajien kanssa.

6.7.5. Reshape 2019: reshaping lives and libraries -seminaari VNH, AK

8.9.5. MetLib Helsinki -seminaari VNH, AK

14.5. TNS-Kantar kyselytutkimus yhteistyöpalaveri VNH, AK

16.5. Yhteistyöpalaveri Axiell, AK

20.5. Yhteistyöpalaveri OverDrive, AK

21.5. Yhteistyöpalaveri Kirjastokino, AK

23.5. Tekoäly tuli töihin: seminaari tekoälyn hyödyntämisestä kirjastoissa, VNH, AK

27.5. TNS-Kantar kyselytutkimus yhteistyöpalaveri AK

Kesäkuu

Kesäkuussa keskeisin tehtävä oli osallistuminen Kirjastopäiville.

4.6. Yhteistyöpalaveri Bonnier VNH, AK

5.7.6. Kirjastopäivät VNH, AK

18.6. Yhteistyöpalaveri Kustannusyhdistyksen kanssa metatieto VNH

Elokuu

Elokuussa saatiin alustavat tulokset TNS-Kantar-tutkimuksesta ja tehtiin vielä loppusilauksia konsortion koulutuspäivään liittyen. Yhteistyöpalavereita eri toimijoiden kanssa.

12.8. Konsortion koulutuspäivän valmistelu: keskustelupaneeli AK

14.8. Konsortion koulutuspäivän valmistelu, yhteistyöpalaveri FinElibin kanssa VNH, AK

14.8. Yhteistyöpalaveri digitaalisista aineistoista FinElibin kanssa VNH, AK

19.8. Konsortion koulutuspäivän valmistelu Key Note Speakerin kanssa AK

21.8. Yhteistyöpalaveri Otava, VNH, AK

Syyskuu

5.9. Yhteistyöpalaveri Kirjastoseura. MH

9.9. Valtakunnallinen e-tilastointityöryhmä. Kehittämispalaveri. MH

11.9. Haastattelu lukulaitteista, Kuluttajalehti. MH

16.9. Valmistautuminen OKM tekijänoikeustyöpajaan. MH, VNH

17.9 Yleisten kirjastojen e-aineistot ja niihin liittyvät tekijänoikeudelliset kysymykset -työpaja (OKM). MH, VNH

18.9. Konsortion Hankintapäivä. MH, VNH

19.9. VoD-palveluihin tutustuminen, Kirjastokino, yhteistyöpalaveri. MH, AK

20.9. VoD-palveluihin tutustuminen, Elokuvakirjasto, yhteistyöpalaveri. MH, AK

20.9. Digimediahanke, valmistelua. MH, AK

24.9. Rockway, yhteistyöpalaveri. MH, AK

25.9. Lukulumo, yhteistyöpalaveri. MH, AK

Lokakuu

9.10. Yleisten kirjastojen yhteistyö, Kuntaliitto. Yhteistyöpalaveri. MH, VNH

9.10. Ajankohtaisia asioita. FineLib, yhteistyöpalaveri. MH, AK

10.10. Digimediahanke, valmistelua. MH, VNH

16.10. Valtakunnallinen e-tilastointityöryhmä. Kehittämispalaveri. MH

21.10. Konsortiosopimuksen päivittäminen, valmistelu. MH, VNH, AK

24.10. Finna e-aineistotyöpaja, yleiset kirjastot. Osallistuminen. MH

30.10. Valtakunnallinen e-tilastointityöryhmä. Kehittämispalaveri. MH

Marraskuu

7.11. Ohjausryhmän kokous. MH, VNH

8.11. Ajankohtaisia asioita. Ellibs, yhteistyöpalaveri. MH

11.11. Digimediahanke, valmistelua. MH

12.11. Koulutusvideoiden suunnittelua, Kirjastokaista, yhteistyöpalaveri. MH

20.11. Ajankohtaisia asioita, Axiell, yhteistyöpalaveri. MH

20.11. Digimediahanke, valmistelua. MH

20.11. Lukulumo, yhteistyöpalaveri. MH

26.11. Yhteishankintayksikön selvittelyä. Hansel, yhteistyöpalaveri. MH, AK

Joulukuu

2.12. Yleisten kirjastojen koulutussarjan suunnittelu, FineLib, yhteistyöpalaveri. MH, AK

4.12. VoD-palveluihin tutustumine, Kirjastokino, yhteistyöpalaveri. MH

5.12. Valtakunnallinen e-tilastointityöryhmä. Kehittämispalaveri. MH

5.12. Keskustelutilaisuus käyttäjien ja ei-kaupallisten toimijoiden näkökulmasta, OKM. MH, VNH

Henkilöistä käytetyt lyhenteet

MH = Marja Hjelt

AK = Aino Ketonen

VNH = Virva Nousiainen-Hiiri