Koulutus ja seminaarit

Lahden AKE: Verkostoitumis- ja inspiraatiopäivät 2023

Lahden AKE kutsuu koko kehittämisalueen kirjastohenkilökunnan verkostoitumis- ja inspiraatiopäiville Lappeenrantaan! Tällä kertaa Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen kirjastolaiset yhteen kokoavaa kaksipäiväistä tapahtumaa vietetään Sokos Hotel Lappeen tiloissa 11.–12.5.2023.

Koulutuspäivien kattoteemana on “Riittävän hyvä kirjasto”. Sisällöissä korostuvat kohtaaminen, ohjaaminen ja oppiminen. Luvassa on kiinnostavia luentoja, työpajatyöskentelyä sekä aikaa tutustumiselle ja kohtaamisille.

Lappeenrannan kaupunginkirjasto toimii väistötiloissa Kauppakeskus IsoKristiinassa, jossa myös tapahtumapaikkamme sijaitsee, joten samalla reissulla on hieno tilaisuus tutustua kirjaston uusiin tiloihin.

Kehittämiskirjasto tarjoaa päivien monipuolisen ohjelman, tarkoituksenmukaiset tilat ja maittavat kahvitarjoilut.

Koulutuspäiville mahtuu mukaan 40 osallistujaa.

Ohjelma ja aikataulu

Aloitamme molemmat koulutuspäivät aamukahveilla Sokos Hotel Lappeen aulan kahvitorilla. Tarjolla kahvia, teetä ja pientä purtavaa.

Torstai 11.5. klo 9–16

Klo 9.00–10.00 Aamukahvit (kehittämiskirjasto tarjoaa)

Klo 10.00–10.15 Tervetuloa Lappeenrantaan! Lappeenrannan kaupunginkirjasto

Klo 10.15–11.15 Empatiaa ja ripaus röyhkeyttä, Jenni Janakka, Asennemuija Oy

Klo 11.15–11.30 Jaloittelutauko

Klo 11.30–12.30 Kehittämiskuulumisia alueen kirjastoista

  • Klo 11.30–12.00 ”Tuppa lukemaa” — Lukuiloa ja yhteisöllisyyttä ikääntyneille koteihin, Kouvolan kaupunginkirjasto
  • Klo 12.00–12.30 Turvallisemman tilan periaatteet Lahden kaupunginkirjastossa, palvelupäällikkö Pirita Rautavuo, Lahden kaupunginkirjasto

Klo 12.30–13.30 Lounas (omakustanteinen)

Klo 13.30–16.00 Vaihtoehtoiset työpajat (sis. kahvitauon)

  • Klo 13.30–16.00 Riittävän hyvä kirjasto — ohjattu dialogi riittämättömyyden tunteesta ja riittävän hyvän tekemisestä, Aleksi Lumme
  • Klo 13.30–16.00 Kohti turvallisempaa tilaa ‑työpaja, Laura Hagström, Ekvalita

Klo 16.00 Päivä päättyy

Klo 16.15 Opastettu kirjastokierros Lappeenrannan pääkirjaston väistötiloissa Kirjastiinassa

Iltaohjelma

Klo 18.00 Vapaamuotoinen, omakustanteinen illallinen Lappeenrannassa.

Perjantai 12.5. klo 9–16

Klo 9.00–9.45 Aamukahvit (kehittämiskirjasto tarjoaa)

Klo 9.50–10.00 Koordinaattoreiden aamunavaus, Pasi KangasNoora Oluikpe ja Hanna Pitkänen, Lahden AKE

Klo 10.00–10.50 Virtaa vinkkauksiin — Kirjastoammattilaisena somessa, Henriika Tulivirta, Kirjasampo.fi/Sivupiiri

Klo 10.50–11.00 Jaloittelutauko

Klo 11.00–11.30 Kehittämiskuulumisia alueen kirjastoista

  • Klo 11.00–11.30 Minun kuntani — kirjasto yhteisten asioiden keskustelufoorumina ja medialukutaidon tukijana ‑demokratiahankkeen keskustelut Lauritsalan, Joutsenon ja Sammonlahden kirjastoissa, Miia Ahokainen, Lappeenrannan kaupunginkirjasto ja Kaisa Halme, Lahden kaupunginkirjasto

Klo 11.30–12.30 Lounas (omakustanteinen)

Klo 12.30–16.00 Vaihtoehtoiset työpajat (sis. kahvitauon)

  • Klo 12.30–16.00 Nuorten kohtaaminen kirjastotyössä, Nuorten Palvelu ry
  • Klo 12.30–16.00 Meemikoulu kirjastolaisille, Meemikoulun rehtorit

Klo 16.00 Päivä päättyy

Klo 16.15 Opastettu kirjastokierros Lappeenrannan pääkirjaston väistötiloissa Kirjastiinassa

Kohderyhmä ja ilmoittautuminen

Koulutuspäivät on tarkoitettu Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen yleisissä kirjastoissa työskenteleville henkilöille. Kaikki työntekijät ovat tervetulleita. Erityisesti toivoisimme, että alueen kirjastot lähettäisivät mukaan myös muita työntekijöitä kuin kirjastonjohtajia, sillä esihenkilöille järjestetään omia koulutuspäiviä.

Lisätietoa

Kirjastopalvelukoordinaattori Hanna Pitkänen
044 482 6071 / hanna.pitkanen2@lahti.fi

Mediakasvatuskoordinaattori Pasi Kangas
044 482 6153 / pasi.kangas@lahti.fi

Sisältökoordinaattori Noora Oluikpe
044 482 6154 / noora.oluikpe@lahti.fi

Kaupunki
Lappeenranta
Sijainti
Original Sokos Hotel Lappee
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Lahden kaupunginkirjasto, alueellinen kehittämistehtävä
Yhteyshenkilö
Pasi Kangas
Puhelin
044 482 6153
Hinta
Maksuton