Kommentoi vastausta

Edward Stratemeyer perusti ns. _syndikaatin_, eli joukko kirjoittajia kirjoittaa samalla nimellä. Dana-tytöt kirjotti "Carolyn Keene", eli syndikaatti, samoin se kirjotti Franklin W. Dixonin nimellä kirjoitetut Hardy-pojat-sarjan kirjat. Ja useita muita.

Taustalla oli ainakin alkuun käytännöllisyys: Stratemeyerilla ei ollut aikaa kirjoittaa itse enempää näitä kirjoja, mutta hän kirjoitti useaan kirjaan synopsiksen, jossa oli määritelty juoni parilla sivulla. Syndikaatin kirjailijan täytyi noudattaa tiettyjä Stratemeyerin määrittelemiä sääntöjä. Esimerkiksi Neiti Etsivissä jokaisen luvun tuli päättyä ns. cliff-hangeriin, eli juonen jännittävään käänteeseen tai yllätykseen, joka houkuttelee lukijan jatkamaan kirjan lukemista.

Tämä kyllä tietyllä tavalla tuhosi lapsen/varhaisteinin illuusion Paula Drewistä (Nancy Drew englanniksi). Asia selvisi minulle vasta opiskeluvaiheessa, kun kirjoitin tutkielman jännittävistä nuortenkirjoista ja -kirjailijoista, joita itse ahmimisiässä luin.

Etsiväkaksosista kirjoitti ruotsalainen Sivar Ahlrud. Ja – tadaa! – hänkään ei ole olemassa oleva henkilö, vaan nimi on yhdestelmä kahden eri kirjoittajan nimistä: Ivar Ahlstedt ja Sid Roland Rommerud.

Taitelijat aina väittävät, että lapsiyleisöä ei voi huijata. Pötyä! Lapsia huijataan minkä ehitään...

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.