Kommentoi vastausta

Hiski-tietokannasta löytyy tosiaan Sysmästä 1845 vihitty mies nimeltä Johan Henrik Bal. Siinä vaiheessa nimen perässä on vielä kysymysmerkki, ikään kuin nimestä saattaisi puuttua jotain. Perheen lasten kohdalla, joita lienee ollut ainakin 2 tyttöä, ei enää ole epävarmuutta nimessä, se on vain Bal.
1800-luvulla vilahtaa myös Tammelassa sotilas Bal, jonka nimessä on myös kysymysmerkki. Miehestä ei löydy muuta.
Hartolassa on kuollut 1823 tuntemattomaan sairauteen pikkuvauva Card Gustaf Bal, jonka nimen lisäviittauksista saattaisi päätellä, että kyseessä olisi sotilaan lapsi. Sotilassukujen tutkimus on haastava tehtävä, eikä palvelusväen tai maatyöläistenkään kohdalla aina ole helppoa, mutta sysmäläisen perheen tapaus saattaa hyvinkin johtaa tulokseen, kun on jo tieto henkilöstä, johon nimi päättyy. Lähtökohtaan pääsee tosiaan vain tekemällä sukututkimusta taaksepäin ja tarvittaessa käyttämällä muitakin asiakirjoja kuin perinteisiä kirkonkirjoja. Paikkakunnalle muualta tupsahtaneet miehetkin ovat toisinaan jäljitettävissä.
Vanhojen asiakirjojen kautta saatetaan todentaa henkilö, jonka nimi on ehkä kirjoitettu väärin tai kuten sotilaillekin tehtiin, annettu uusi nimi jossain vaiheessa.

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.