Kommentoi vastausta

Martta, jonka veli Lasarus oli ollut kuolleena neljä päivää, sanoi Jeesukselle veljeään koskien: "Tiedän että hän nousee ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä."
Martta siis tosiaan odotti ylösnousemuksen tapahtuvan joskus myöhemmin ja oli osaltaan oikeassa.
Jeesus kuitenkin herätti Lasaruksen kuolleista tuona samana päivänä, läheistensä iloksi ja vakuudeksi siitä että ylösnousemus on mahdollista.

Mutta mikä tosiaan on Viimeinen päivä ja kuinka pitkä aika se on?

Raamatussa sanotaan että Jumalalla on asetettuna aika, jolloin on määrä "tuomita asuttu maa vanhurskaudessa" (eli oikeudenmukaisesti) ja siihen tehtävään hän on asettanut Poikansa Jeesuksen.

Viimeinen päivä on sama kuin Tuomiopäivä, ns. maailmanlopun jälkeinen aika maan päällä, kun pahuus on poistettu. (Ei maapallon eikä ihmiskunnan tuho).
Jeesus herättää tuolloin ihmisiä kuolleista, ohjaa maan puhdistamista ja muuttamista paratiisiksi, jollaiseksi Jumala sen alunperin tarkoitti.
Ilmestyskirjassa sanotaan että ne uskolliset, jotka Jumala valitsee taivaaseen, 'hallitsevat kuninkaina Kristuksen kanssa tuhat vuotta'.

Viimeisenä päivänä tapahtuvassa laajamittaisessa ylösnousemuksessa elämän saavat Raamatun mukaan "vanhurskaat ja epävanhurskaat".
Vanhurkaat ovat eläessään Jumalalle uskollisia olleet, esim. Daavid, Job ja Daniel.
Epävanhurskaat ovat sellaisia ihmisiä, joilla ei elämänsä aikana ollut mahdollisuutta kuulla Jumalasta ja oppia tuntemaan häntä. He saavat uuden mahdollisuuden.
Siihen saakka kun kuolleet saavat ylösnousemuksen, he nukkuvat tiedotonta kuoleman unta, "eivät tiedä mitään", kuten Raamattu asian ilmaisee.

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.