Olen tenyt itselleni taulukkolaskentaohjelmalla sellaisen vimpaimen, jonka avulla pystyn arvioimaan milloin kannattaa tilata uusi verokortti. Sitä varten olen kahlannut verohallinnon "syventäviä" ohjeita, ja joskus joutunut kurkkaamaan myös lakitekstiä (finlex-sivuston kautta). Kaikki tarvittava on tarjolla, kun jaksaa etsiä, paitsi pyöristyssäännöt minulla on vileä selvittämättä, enkä enää löydä tietoa siitä, mikä on pienin veronpalautus joka maksetaan takaisin. (Syitä tämän laskennan tekemiseen on monia, mutta jos yhden tähän poiin, niin haluan tietää missä kuussa verohallinnon omassa verokottilaskennassa käytetty pyöristyssääntö tuottaa pienimmän ylipidätyksen.)
Kelan järjestelmät ovat hirveän paljon vaikeaselkoisempia kuin verotuksen, eikä se ole Kelan syytä. Kelaan on haallitu tietojärjestelmiä monelta eri hallinonhaaralta, eikä niitä ole ikinä aikaa sovittaa yhteen kunnolla, joten myöskin ohjeistus laahaa jäljessä. Lisäksi politiikka mutkistaa laskukaavoja. Sitä on taaphtunut verotuksessakin, ja verohallinnon lakimiehet neuvottelevat koko ajan verolakien uudistuksesta ministeriöiden kanssa niin, että muutokset voitaisiin tehdä pitkäjänteisesti ja tietojärjestelmätkin huomioon ottaen, mutta poliitikoihin ei voi aina luottaa.
Verottaja tekee vain verotusta, Kelan joutuu sotkeutumaan paljon laajemmalla skaalalla kansalaisten asioihin. Kelassa järjestelmäkaaos on paljon suurempi, ja päiitettäviä tietojärjestelmiä enemmän, ja eduskunnan mielivaltainen poukkoilu on paljon pahempaa, kuten ihan viime aikoinakin on nähty. Uskoakseni Kela tekee parhaansa, että voisi tarjota selkeää tietoa monimutkaisista asioista, mutta työmäärä on valtava, ja laskukaavat ihan tarpeettoman monimutkaisia.