Kommentoi vastausta

Ei ollut kysyttyä musiikkia Vahtosen jaksossa "Vahtonen maksaa velan". Ei myöskään muissa Vahtosissa, jotka olen käsiini saanut. Paul Temple sarjoissa Suomessa tosiaan tuo Devil´s Galop, mutta Englannissa Coronation Scot (muutamia jaksoja olen kuunnellut BBC:n nettisivuilta vuosia sitten). "Olipa kerran ihminen" -tv sarja taitaa olla uudempaa tuotantoa, kuin tuo kuunnelma, jota ajan takaa. Meillä ei vielä tuohon aikaan edes ollut televisiota (70-luvun puolivälissä). Muistaakseni kuunnelmat tulivat keskiviikkona siten, että niitä tuli kaksi eri kuunnelman jaksoa peräkkäin. Ensin tuli mahdollisesti Paul Cox (tai joku muu, jossa oli Joel Rinne) ja senjälkeen heti perään tuo kysymäni, joka saattoi olla jonkinlainen kummitustarina tms. joka kuitenkin alkoi aina tuolla Bachin musiikilla ja se jo sai kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. En kuitenkaan saa päähäni mistä kuunnelmasta oli kyse.

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.