Porvoon kaupunginkirjaston kirjastopalveluiden päälliköksi porvoolainen Malin Hollmén

Porvoon kaupunginkirjasto saa uuden johtajan. Kirjastopalveluiden päälliköksi on valittu filosofian maisteri Malin Hollmén. Hän toimii Sipoon kirjastopalveluiden päällikkönä ja on luvannut vastaanottaa tehtävät Porvoossa joulukuun alussa.

Virka tuli hakuun edellisen kirjastopalveluiden päällikön siirryttyä eläkkeelle. Tehtävä oli haettavana 22.8.–7.9.2018, jona aikana saapui viisi hakemusta. Kaikki hakijat täyttivät kirjastolain edellyttämät pätevyysvaatimukset, joita ovat korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi henkilö on suorittanut 60 opintopisteen kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

– Malin Hollmén valittiin viiden pätevän hakijan joukosta, kertoo kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Kukkonen.

Päällikön vastuulla on myös kirjastotoiminnan alueellinen kehittäminen

Kirjastopalveluiden päällikkö toimii Porvoon kaupunginkirjaston ja sen yli 40 hengen työyhteisön johtajana. Hän vastaa kirjaston kehittämisestä, toiminnasta ja taloudesta. 

– Porvoon kaupunginkirjastolla on myös alueellinen kehittämistehtävä Uudellamaalla, ja kirjastopalvelujen päällikkö vastaa alueellisen kehittämiskirjaston toiminnasta. Päällikkö toimii myös yhteiseen tietojärjestelmään siirtyneiden Helle-kirjastojen puheenjohtajana. Lisäksi kirjasto tekee yhteistyötä valtakunnallisesti muiden alueellista tehtävää hoitavien kirjastojen eli aiempien maakuntakirjastojen kanssa, samoin lukuisten eri sidosryhmien ja verkostojen kanssa. Kirjastopalveluiden päällikkö edustaa kirjastoa kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen johtoryhmässä, kuvailee Merja Kukkonen kirjastopalveluiden päällikön tehtäviä. 

Kirjastopalveluiden päälliköltä edellytettiin kokemusta johtamisesta, esimiestyöstä ja taloushallinnosta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, suomen- ja ruotsinkielen suullista osaamista ja toisen kotimaisen kielen kirjallisia taitoja. Valintaan vaikuttivat myös näkemys kirjaston tulevaisuudesta ja kokemus projekteista ja niiden hallinnasta.

Lisätietoa: Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Kukkonen, puh. 040 4891 754, merja.kukkonen@porvoo.fi