Kirjastopedagogi, Nokian kaupunki
Haemme Nokian kirjastopalveluihin kirjastopedagogia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 4.5.2026 lähtien tai sopimuksen mukaan.
Haemme Nokian kirjastopalveluihin kirjastopedagogia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 4.5.2026 lähtien tai sopimuksen mukaan.
Haemme Kuhmon kaupunginkirjaston palvelukseen kirjastonhoitajaa määräaikaiseen tehtävään 31.7.2027 saakka.
Kirjastonhoitajan monipuolisiin tehtäviin kuuluvat asiakaspalvelu, sekä aikuistenkirjastotyön, viestinnän ja luetteloinnin vastuuhenkilön tehtävät. Kirjastonhoitaja osallistuu muun henkilökunnan rinnalla näyttelyiden ja tapahtumien toteuttamiseen. Työ on vuorotyötä, johon sisältyy myös aamu- ja iltavuoroja.
Haemme Rikhardinkadun ja Jätkäsaaren kirjastoihin kaikenikäisten asiakkaiden kohtaamisesta innostuvaa erikoiskirjastovirkailijaa.
Monipuolisessa tehtävänkuvassasi korostuu asiakkaiden auttaminen ja neuvominen moninaisissa kysymyksissä sekä kirjaston kokoelmien ja tilojen käytettävyydestä ja houkuttelevuudesta huolehtiminen. Työssä edellytetään monipuolista kiinnostusta nykypäivän yleisen kirjaston tehtäviin.
Kulttuurin ammattilainen - haluaisitko vakituisen työn kylästä keskellä pääkaupunkiseutua?
Varkauden kaupungin hyvinvoinnin ja kasvatuksen toimialan hyvinvointipalveluissa on haettavana
2.3 – 8.4.2026 KIRJASTOVIRKAILIJAN TOIMI. Työpiste on pääkirjastossa ja työ alkaa 1.6.2026.
Kansalliskirjasto on kaikille avoin kulttuuriperintöorganisaatio, joka palvelee valtakunnallisesti kansalaisia, tiedeyhteisöä ja muita yhteiskunnan toimijoita. Turvaamme Suomessa julkaistun tai Suomea koskevan julkaistun kulttuuriperinnön saatavuuden sekä välittämme ja tuotamme tietosisältöjä tutkimukselle, opiskelulle, kansalaisille ja yhteiskunnalle. Kehitämme palveluja yhteistyössä kirjastojen, arkistojen, museoiden ja muiden toimijoiden kanssa. Kansalliskirjasto on osa Helsingin yliopistoa, yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälistä tiedeyhteisöä.
Kauniaisten kirjasto hakee uusia henkilöitä lyhytaikaisten sijaisten listalleen. Sijaisten pääasiallisena tehtävänä on välitön asiakaspalvelutyö. Emme käytä henkilöstönvuokrausyritysten palveluita vaan palkkaamme lyhytaikaiset sijaisemme suoraan kaupungin palvelukseen. Tehtävästä maksetaan kirjastovirkailijan tasopalkkaan perustuvaa tuntipalkkaa sekä KVTES:n mukaiset lisät.
Svenska litteratursällskapet i Finland r.f. (SLS) on tiede- ja kulttuuriyhdistys, jolla on sekä arkisto- että kirjastotoimintaa. Tarjoamme tietopalveluita tutkijoille ja suurelle yleisölle sekä digitaalisesti että asiakaspalvelupisteissämme Helsingissä ja Vaasassa.
Etsimme nyt tietoasiantuntijaa uuteen tehtävään Helsinkiin vastaamaan kirjastopalveluista ja asiakaspalvelusta. Tehtävä sopii hyvin asiakastyön, tiedonhallinnan ja kehittämisen parissa viihtyvälle asiantuntijalle.
Haemme korkeakouluharjoittelijaa kolmen kuukauden määräaikaiseen työsopimussuhteeseen ajalle 1.9.-31.11.2026 (tai sopimuksen mukaan) kirjastoaineiston kuvailuun ja kaukopalveluun Kansallisarkiston Kuopion toimipisteeseen. Tehtävä sijoittuu Kuvailu ja metatieto -yksikköön.
Tehtävän kuvaus:
Haemme rakentavasti toimivaa, osaavaa ja kokenutta, näkemyksellistä vastuunkantajaa johtamaan 64 työntekijän, 9 toimipaikan ja kirjastoauton muodostamaa palvelukokonaisuutta.
Tehtävässä vastaat kirjastopalvelut-toimintayksikön kehittämisestä, taloudesta ja toiminnasta edistäen uudistuvia ja laadukkaita kirjastopalveluita. Pääkirjastopalveluiden tulevaisuuden toteutuslinjausten ja tilaratkaisujen valmistelu on parhaillaan käynnissä ja pääset mukaan tähän kiinnostavaan ja innostavaan suunnittelutyöhön.