Vanha kysymys, mutta vastaan silti, kun tiedän, että ihmiset näitä selaa.
Riippuu juniorin luonteesta tietenkin vähän, mutta eräs rytmiltään vähän rauhallisempi sarja, joka voisi olla hyvä, on itselleni ikuiseksi lahjaksi jäänyt Cooperin "Pimeä nousee"-sarjaa. Sanoisin siis, että sopii jo kahdeksanvuotiaallekin, mutta jos vähänkään nauttii tunnelmakuvista, niin teossarja on huima kokemus (on siinä seikkailuakin, mutta myös tyyniä kohtia pitää jaksaa sietää). Sarjan nimikirjaksi nousseen sarjan toisen kirjan päähekilö on 11-vuotias Will Stanton.
Suosittelen myös vahvasti Liikkuvaa linnaa ja muita Dwynne-Jonesin fantasiamaailmaan/maailmoihin sijoittuvia romaaneja. Miyazakin leffa _on_ toki hieno, mutta kyllä kirja on silti parempi.
Margaret Mahyn "Noitavaellus" on mielestäni upea kirja edelleen. Hyvä siinä mielessä 11-vuotiaalle, että päähenkilö olisi sen maagiset 3-4 vuotta lukijaa vanhempi, mikä ikäero aika usein toimii nuortenromaaneissa aika hyvin.
Eoin Colferin Artemis Fowley - teoksia suosittelen ihan ehdottomasti. Ne eivät tosin ole täysin väkivallattomia, mutta aatemaailma on erittäin positiivinen. Teokset sisältävät paljon humaaneja ja luonnonsuojelullisia teemoja ja myös erilaisia eettisiä probleemja sivutaan, mutta ei päälleliimatusti eikä osoittelevasti, vaan hyvinkin osana juonta. Päähenkilö on nuori poika Artemis, joka on rikollisnero ja joka onnistuu päättelevän maan sisällä asuvien, suhteessa ihmisiin teknisiltä taidoiltaan ylivoimaisten keijujen olemassaolon. Artemis paitsi saa teossarjan aikana takaisin kadonneen isänsä ja oppii aiemmin hakusessa olleita sosiaalisia taitoja, myös alkaa kasvaa vastuultaan älyllisten resurssiensa mittaiseksi.