Itse kuulin -70 luvulla seuraavan version:
Kakskerran kirkolta lähtevä tie viettää loivasti alaspäin. Prinkkalan kartanon hevostallin kohdalla tie kääntyy jyrkästi 90 astetta vasemmalle. Aikoinaan ihmisten oli käytännössä pakko sosiaalisen paineen vuoksi käydä kirkossa sunnuntaisin. Viinanpoltto kotona oli aiemmin yleistä Suomessa – kolmeen otteeseen jopa täysin laillista! Työviikon jälkeen lauantaina käytiin saunassa ja siellä tuli sitten kallisteltua myös kotipolttoista. Seuraavana aamuna sitä oltiin sitten tietenkin käytännössä edelleen kännissä. Oloa lievennettiin kirkonmenojen aikana salaa ”taskuraamatusta” otetuilla ryypyillä.
Kirkosta lähtien isännät olivatkin useasti taas iloisessa nousuhumalassa. Kirkon pihassa palvelusmenojen jälkeen sitten vertailtiin hevosia ja kehuttiin tietenkin oman ”menopelin” paremmuutta. Sitähän piti tietenkin sitten lähteä kokeilemaan! Prinkkalan hevostallin kivinen seinä tuli toisinaan yllättäen vastaan ja siinä kärsi tietenkin sitten sekä hevosmies, vaunut että hevonen.
Kännisten ja muiden ”toistaitoisten” törppöilystä alettiin sitten yleisesti käyttää nimistä ”päin Prinkkalaa”. Ilmaus tunnetaan jopa murrosikäisten keskuudessa Helsingissä.
Kertomuksen todenperäisyydestä minulla ei ole mitään tietoa, mutta hauska ajatella että se voisi olla tottakin..
Itse kuulin -70 luvulla seuraavan version:
Kakskerran kirkolta lähtevä tie viettää loivasti alaspäin. Prinkkalan kartanon hevostallin kohdalla tie kääntyy jyrkästi 90 astetta vasemmalle. Aikoinaan ihmisten oli käytännössä pakko sosiaalisen paineen vuoksi käydä kirkossa sunnuntaisin. Viinanpoltto kotona oli aiemmin yleistä Suomessa – kolmeen otteeseen jopa täysin laillista! Työviikon jälkeen lauantaina käytiin saunassa ja siellä tuli sitten kallisteltua myös kotipolttoista. Seuraavana aamuna sitä oltiin sitten tietenkin käytännössä edelleen kännissä. Oloa lievennettiin kirkonmenojen aikana salaa ”taskuraamatusta” otetuilla ryypyillä.
Kirkosta lähtien isännät olivatkin useasti taas iloisessa nousuhumalassa. Kirkon pihassa palvelusmenojen jälkeen sitten vertailtiin hevosia ja kehuttiin tietenkin oman ”menopelin” paremmuutta. Sitähän piti tietenkin sitten lähteä kokeilemaan! Prinkkalan hevostallin kivinen seinä tuli toisinaan yllättäen vastaan ja siinä kärsi tietenkin sitten sekä hevosmies, vaunut että hevonen.
Kännisten ja muiden ”toistaitoisten” törppöilystä alettiin sitten yleisesti käyttää nimistä ”päin Prinkkalaa”. Ilmaus tunnetaan jopa murrosikäisten keskuudessa Helsingissä.
Kertomuksen todenperäisyydestä minulla ei ole mitään tietoa, mutta hauska ajatella että se voisi olla tottakin..