Eräs suomalainen, joka oli hiljattain kääntynyt muslimiksi, esitti asian hieman toisin. Hänen mukaansa kristinuskossa, kuten ei näissä muissakaan uskonnoissa, nimeäminen ja seurakuntaan ottaminen ovat kaksi eri asiaa. Uskonoon kääntyneitä ei nimetä jäseneksi hyväksymisen yhteydessä. Hän oli hyvin tuohtunut siitä, että ristiminen tulkitaan nimenantojuhlanksi. Mutta onhan se tiedossa, että sekä islamiin että kristinuskoon käännyttäjät nimeävät käännynnäiset saman tien uskon mukaisilla nimillä, joten en ihan ymmmärrä sitä kiihkoa, jota tämä tuttuni osoitti. Myöhemmin hän itse vaihtoi nimensä, kuulemma omasta aloitteestaan ja tahdostaan.