Pari vuotta sitten alkuillasta tuli kettu meidän taloyhtiön pihasta ja jatkoi matkaansa pitkin Laajavuorenkujaa. Äimistyin niin, etten tajunnut ottaa puhelinta esiin (kuvatakseni). Myös peuroja on näkynyt - ei toki pihallamme.
Ihmiset eivät aina hahmota, että esim. Vantaa on pitkälti lähinnä metsää, vaikka paikka paikoin onkin tiheään asuttua kaupunkialuetta. Entinen nimikin on Helsingin maalaiskunta.