Tähän voisi vielä lisätä muutamia käytännön näkökohtia:
Nahkainen Gákti tehtiin poronnahasta, ja pukuun tarvittavien nahkapalojen muotoon vaikutti hyvin paljon se, minkälaisia paljoa pronnahasta saa leikatuksi; perusmalli oli siksi(kin) hyvin samankaltainen. Kun nahkapaloja ommellaan yhteen, täytyy joitakin saumoja erikseen vahvistaa, varsinkin hartiaseudulla ja reunoissa. Vahvistusompeleet on tehty mahdollisimman kauniisti, kussakin perheessä omalla tavallaan. Vaikka nahasta on siirrytty kankaisiin, Gákti koristellaan edelleen niistä paikoista, joissa nahan vahvistuksia tarvittiin. Nämä koristeosat ovat sittemmin toki kehittyneet moneen suuntaan, mutta niistä näkee edelleen, että ne pohjautuvat viime kädessä hyvin vanhaan perinteeseen.