Kommentoi vastausta

Aihe on nostattanut niin paljon tunteita että vähemmälle huomiolle on jäänyt se miten paljon vaihtelua tutkimus on löytänyt. Suomessa on tehty useita tutkimuksia, ja riippuen ajanjaksosta ja alueesta tulokset ovat erilaisia. Samanalista vaihtelua löytyy muuallakin Euroopassa. Siitä huolimatta aiheesta kirjoitetaan ikään kuin ensimmäinen, jollain Britannian alueella, tehty tutkimus olisi yleistettävissä kaikkialle. Oikeasti noitavainojen rankkuus ja vainon kohteet eivät olleet aina ja kaikkialla samat. Myöskin siihen liittyvät oikeudenkäynnit poikkesivat eri alueilla toisistaan. Ruotsissa, ja nykyisen Suomen l'nsipuolella osana Ruotsia, oikeutta käytiin vain maallisilla käräjillä, kun monessa muussa maassa oikeutta käytiin kirkossa. Meillä oli pitkä jakso jolloin käräjät hylkäsivät useimmat jutut ja suurin osa syyllisistäkin oli miehiä. Norjassa vaino kohdistui osittain saamelaisiin, Ruotsissa se pysyi naapurien välisenä kärhämöintinä, ja tiedossa on vain yksi saamelainen kuolemaan tuomittu. Vasta kun viimeinen naisvihan aalto rantautui Ahvenanmaalle, alkoi se lyhyt vaihe jolloin naisia poltettiin roviolla. Ja sen päätyttyä noitavainot loppuivat tykkänään. Silti meilläkin noitavainoista usein puhutaan nimenomaan naisiin kohdistuvana. Onhan se ollut joissakin paikoissa joinakin ajanjaksoina, mutta ei kaikkialla ja aina. Mutta tästä havroin puhutaan, joten enpä usko että tämä näkökohta on lastenkirjoiihinkaan päätynyt. En suosittele huonolaatuisen materiaalin tarjoamista lapsille täsät aiheesta.

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.