Keskusteltuani epävirallisesti erilaisten terveydenhoitoalan edustajien kanssa sekä Ruotsissa että Suomessa, päättelimme, että molemmista maista on katoamassa se, minkä näkökulman kautta ennen katseltiin sekä Ruotsin että Suomen hyvinvointivaltiota, sellaisena kuin niitä rakennettaessa 1960-luvulla ajateltiin.
Mittareina pidimme mm. seuraavia: maassa on asukkaita sekä maaseudulla että kaupungeissa ja alueilla, jotka eivät vastaa kumpaakaan määritelmää. Maa olisi melko lailla omavarainen elintarviketuotannon suhteen mahdollisessa kansainvälisessä kriisitilanteessa. Valtion asukkailla on mahdollisuus saada sosiaali- ja terveydenhuoltoa iästään, sukupuolestaan, koulutuksestaan, elämänkatsomuksestaan tai varallisuudestaan tms. huolimatta. Valtion hallintoa ja julkishallintoa ohjataan parlamentaarisin periaattein, sen turvallisuudesta ja puolustuksesta vastaavat elimet ovat toimivia ja riittävillä resursseilla varustettuja. Asukkailla on iästään riippumatta oikeus ja mahdollisuus tarpeelliseen koulutukseen, lukutaito on yleinen ja maassa on toimiva, käyttäjilleen perusmaksuton kirjastolaitos. Jne.
Tulimme siihen tulokseen, että olisi irvokasta enää puhua mistään hyvinvointivaltiosta tarkoittaen sillä Suomea, vaikka maa onkin kuulemma jonkin mittapuun mukaan varsin varakas. Entisen hyvinvointivaltiomme purku on edistynyt jo varsin pitkälle, enkä ole lainkaan varma siitä, onko syytä olla hirveän tyytyväinen siihen, mitä on saatu tilalle.
Paluuta entiseen ei ole, koska esim. väestö- ja elinkeinorakenne on muuttunut peruuttamattomasti. Samoin ulkopuoliset, maahamme vaikuttavat olosuhteet ovat vaihtuneet.
Ehkäpä riittävään hyvinvointiin pystyvät jotkut sellaiset valtiot tai yhteisöt, joissa pystytään toimimaan itsenäisesti, yhtenäisesti ja vastuullisesti omien normien mukaan ilman että jokin ulkopuolinen vaikuttaja horjuttaa tilannetta tai kaataa sen kokonaan. Mikä sellainen sitten olisi - jokin syrjäinen kansa jossakin viidakossa, jonne ei ole vielä ylikansallinen kirves iskenyt. Tai jossa ei yleensäkään ole tietoa kaikesta, mitä pitäisi saada, ja millä kaikilla tavoilla sitä saantia voisi edistää riippumatta siitä, paljonko se loukkaa ja vahingoittaa toisia.
Keskusteltuani epävirallisesti erilaisten terveydenhoitoalan edustajien kanssa sekä Ruotsissa että Suomessa, päättelimme, että molemmista maista on katoamassa se, minkä näkökulman kautta ennen katseltiin sekä Ruotsin että Suomen hyvinvointivaltiota, sellaisena kuin niitä rakennettaessa 1960-luvulla ajateltiin.
Mittareina pidimme mm. seuraavia: maassa on asukkaita sekä maaseudulla että kaupungeissa ja alueilla, jotka eivät vastaa kumpaakaan määritelmää. Maa olisi melko lailla omavarainen elintarviketuotannon suhteen mahdollisessa kansainvälisessä kriisitilanteessa. Valtion asukkailla on mahdollisuus saada sosiaali- ja terveydenhuoltoa iästään, sukupuolestaan, koulutuksestaan, elämänkatsomuksestaan tai varallisuudestaan tms. huolimatta. Valtion hallintoa ja julkishallintoa ohjataan parlamentaarisin periaattein, sen turvallisuudesta ja puolustuksesta vastaavat elimet ovat toimivia ja riittävillä resursseilla varustettuja. Asukkailla on iästään riippumatta oikeus ja mahdollisuus tarpeelliseen koulutukseen, lukutaito on yleinen ja maassa on toimiva, käyttäjilleen perusmaksuton kirjastolaitos. Jne.
Tulimme siihen tulokseen, että olisi irvokasta enää puhua mistään hyvinvointivaltiosta tarkoittaen sillä Suomea, vaikka maa onkin kuulemma jonkin mittapuun mukaan varsin varakas. Entisen hyvinvointivaltiomme purku on edistynyt jo varsin pitkälle, enkä ole lainkaan varma siitä, onko syytä olla hirveän tyytyväinen siihen, mitä on saatu tilalle.
Paluuta entiseen ei ole, koska esim. väestö- ja elinkeinorakenne on muuttunut peruuttamattomasti. Samoin ulkopuoliset, maahamme vaikuttavat olosuhteet ovat vaihtuneet.
Ehkäpä riittävään hyvinvointiin pystyvät jotkut sellaiset valtiot tai yhteisöt, joissa pystytään toimimaan itsenäisesti, yhtenäisesti ja vastuullisesti omien normien mukaan ilman että jokin ulkopuolinen vaikuttaja horjuttaa tilannetta tai kaataa sen kokonaan. Mikä sellainen sitten olisi - jokin syrjäinen kansa jossakin viidakossa, jonne ei ole vielä ylikansallinen kirves iskenyt. Tai jossa ei yleensäkään ole tietoa kaikesta, mitä pitäisi saada, ja millä kaikilla tavoilla sitä saantia voisi edistää riippumatta siitä, paljonko se loukkaa ja vahingoittaa toisia.