Koulutus ja seminaarit

Puhutun selkokielen perusteet

Seurattavissa verkossa

Haluatko kehittää suullista viestintääsi selkokielisemmäksi? Selkeä viestintä palvelee kaikkia asiakasryhmiä, mutta erityisesti selkokielestä hyötyvät mm. henkilöt, joilla on haasteita lukemisessa ja kirjoittamisessa, eri vammaisryhmiin kuuluvat henkilöt, iäkkäät tai muistisairaat henkilöt tai suomen kieltä opiskelevat maahanmuuttajat.

Järjestämme 25.11. ja 2.12. etäkoulutusta selkokielen perusteisiin. (Kaksi samansisältöistä päivää.)

Kurssisisältönä:

  • selkokielinen kirjoitettu teksti, puhe ja kuvat
  • selkokielen perusperiaatteet
  • Näin teet esitteistä ja infojulisteista selkokieliset
  • Haluatko opastaa asiakasta selkokielisellä puheellasi?
  • Osaatko neuvoa selkokielellä asiakasta asiakaspalvelupisteellä tai osastolla?

Osallistujilla ei tarvitse olla aiempaa selkokielen osaamista.

Kouluttajana toimii kokenut selkokielen kouluttaja, KM Petri Ilmonen. Hän on kirjoittanut 25 teosta ja kouluttanut aikuisia vuodesta 1997, selkokielestä vuodesta 2005 ja kirjastolaisia jo vuodesta 2013.

Koulutuspäivä muodostuu luento-osuuksista ja harjoituksista (osan ajasta pienryhmissä). Koulutus nivotaan osallistujien työtehtäviin, ja heillä on mahdollisuus työstää omassa työssään esiintyviä haasteita. Osallistujat saavat henkilökohtaista ohjausta ja palautetta.

Tuleeko tallenne?

Koulutuksia ei tallenneta.

Ilmoittautuminen

25.11. - Ryhmä 1: Ilmoittaudu 25.11. järjestettävään koulutukseen Webropol-lomakkeella viimeistään 18.11. 

2.12. - Ryhmä 2Ilmoittaudu 2.12. järjestettävään koulutukseen Webropol-lomakkeella viimeistään 25.11.

Kohderyhmä

Kirjaston asiakaspalvelussa ja ryhmien kanssa työskentelevät, demokratiahankkeissa mukana olevat sekä muut selkokieltä työssään tarvitsevat kirjastoammattilaiset.

Koulutukseen voidaan ottaa maksimissaan 16 osallistujaa. Etusijalla koulutukseen ovat Lahden AKE-alueen (Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme) yleisten kirjastojen työntekijät, mutta myös muut voivat ilmoittautua.

Sijainti
Teams-etäkoulutus
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Lahden kaupunginkirjasto, alueellinen kehittämistehtävä
Yhteyshenkilö
Hanna Pitkänen
Puhelin
0444826071
Hinta
Maksuton
Materiaalit tilaisuuden jälkeen

Tilaisuutta ei tallenneta, ja koulutusmateriaali tulee vain osallistujien käyttöön.

Koulutuksen tai seminaarin aihe