Koulutus ja seminaarit

Palvelumuotoilua kirjastoissa -etäkoulutus

Seurattavissa verkossa

Koulutuksessa harjoitellaan palvelumuotoilun menetelmiä innostavan kouluttajan ja muiden osallistujien tuella.

Koulutus järjestetään 4.12.2020 klo 10 – 16 etänä Zoomin kautta.

Sisältö

Päivän aikana käydään läpi kirjastojen aloittamia kehittämisprojekteja ja kokeiluja ja harjoitellaan uusia menetelmiä ryhmätyöskentelyn keinoin.

Koulutuksen ensimmäinen päivä järjestettiin 4.9. Toiseen päivään voi osallistua, vaikkei olisi päässyt ensimmäiseen.

Omien projektien ei tarvitse olla vielä valmiita, vaan myös alustava idea voi toimia lähtökohtana. Päivän aikana on mahdollista testata kehittämisprojekti muilla ja jatkokehittää sitä kommenttien avulla.

  • Mitä on tehty? Kenen kanssa? Miten?
  • Mitä on opittu?
  • Miten jatketaan?
  • Miten palvelua seurataan ja todennetaan?

Kouluttaja

Kouluttajana toimii muotoilija Piritta Hannonen, jolla on yli 15 vuoden kokemus ihmislähtöisestä suunnittelusta. Yhdessä arkkitehti Anni Hapuojan kanssa perustamassaan yrityksessä Et May:ssä heidän missionaan on tehdä maailmaa paremmaksi muotoiluosaamisen keinoin. Kirjastojen kehittäminen ja ihmisten kouluttaminen siihen on ollut Et Mayn ytimessä sen perustamisesta lähtien.

Kohderyhmä ja ilmoittautuminen

Koulutukseen voidaan ottaa maksimissaan 10 uutta osallistujaa. Ensimmäiseen koulutuspäivään osallistuneet saavat kutsun ilman erillistä ilmoittautumista.

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 1.12. (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Sijainti
Zoom-koulutus
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Lahden kaupunginkirjasto, alueellinen kehittämistehtävä
Yhteyshenkilö
Hanna Pitkänen
Puhelin
044 482 6071
Hinta
Maksuton
Materiaalit tilaisuuden jälkeen

Osallistujat saavat käyttöönsä Powerpoint-materiaalin. Tilaisuutta ei tallenneta.

Koulutuksen tai seminaarin aihe