Koulutus ja seminaarit

Kirjastojen tietojohtamisen käsikirjan julkistus

Seurattavissa verkossa

Kirjastojen tietojohtamisen käsikirjan julkistus

Kirjastojen tietojohtamisen verkosto on laatinut verkkokäsikirjan tietojohtamisen edistämiseksi kirjastoissa. Käsikirja julkaistaan ma 16.11.2020 klo 13.00 Teamsissa.

Kirjastojen tietojohtamisen verkosto haluaa edistää tietoon perustuvaa päätöksentekoa − tiedolla johtamista − josta tuoreessa käsikirjassa tiiviyden vuoksi käytetään termiä tietojohtaminen. Verkosto haluaa synnyttää innostusta tiedon systemaattisempaan hyödyntämiseen toiminnanohjauksessa.

Toiveena on, että käsikirjan julkistamisen myötä syntyy keskustelua tietojohtamisen käytänteistä Suomen kirjastoissa. Verkosto on hyvä alusta ideoiden ja käytäntöjen tasavertaiseksi levittämiseksi.

Tervetuloa mukaan!

13.00     Tervetuloa!
Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki, AVI

13.05     Pirstaleista paloiksi – Tiedolla johtamisen kokonaisuus yleisessä kulttuuritoimessa. Kulttuuripäällikkö Mari Aholainen, Jyväskylän kaupunki.

13.25     Miksi tietojohtamisen käsikirja kirjastoille?
Tekijätiimi:
Jarmo Saarti, Itä-Suomen yliopiston kirjasto
Leena Parviainen, Tampereen kaupunginkirjasto
Leena Kinnunen, Rovaniemen kaupunginkirjasto
Satu Ihanamäki, AVI
Mika Mustikkamäki, AVI

Ilmoittaudu viimeistään to 12.11.2020 klo 16.00 osoitteessa: https://www.lyyti.fi/preview/Kirjastojen_tietojohtamisen_kasikirjan_julkistus_7947

Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille sähköpostilla pe 13.11.2020

Liity kirjastojen tietojohtamisen verkostoon osoitteessa https://kirjastojentietojohtaminen.blog

Sijainti
Teams
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Kirjastojen tietojohtamisen verkosto
Yhteyshenkilö
Satu Ihanamäki
Puhelin
0295 017 395
Hinta
ilmainen
Koulutuksen tai seminaarin aihe