Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät kutsuu johtajat ja esihenkilöt Espoon avaraan maisemaan ajattelemaan ja hengittämään. Teemana on vaikuttavuus, jota käsitellään niin puheenvuoroissa kuin työpajoissakin. Kurkistamme myös tekoälyyn yhteiskunnallisena ilmiönä eli suuntaamme kohti tulevaa yli kirjastorajojen!
Haluamme ottaa sinut mukaan! Tehdään yhdessä, jotta yhteinen ajatus kantaisi meitä kaikkia eteenpäin. Sitten on tietysti iltaohjelma, jonka pakollinen osuus on ruoka ja se tulee olemaan herkullista. Tanssiminen on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa, eikä ilonpito tähän listaan lopu. Kurkista ohjelma ja takuulla ilmoittaudut mukaan : )
KINE2023 järjestetään porukalla ja porukkaan kuuluvat Espoon kaupunginkirjasto, Laurea Ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Aalto-yliopisto sekä Aluehallintovirasto. Unohtamatta Lippulaivan kirjaston väkeä, joka tekee meille juhlan.