Lastenkirja: Eläinnumerot (Matti-vaarin satukontti 15)

Eläinnumerot on suunnattu ensisijaisesti esikouluikää lähestyville lapsille, mutta kuvitukseltaan se soveltuu myös nuoremmille katselukirjaksi. Teoksessa käydään läpi numerot ja lukumäärät 10:een saakka. Kirjassa on päähenkilöinä noin 5-vuotiaat tyttö ja poika, jotka havainnoivat lähiluonnon eläimiä. He myös havainnollistavat eläinten lukumäärää sormillaan. Siten jokaiseen numeroon on liitetty lasten luonnossa tekemä eläinhavainto. Tavoitteena on eläinhavaintojen kautta tukea lapsen kiinnostumista numeroiden ja pienten lukumäärien omaksumiseen ja samalla omien sormien hyödyntämiseen alkuopettelussa. Kirjan värikuvapiirrokset ovat tyyliltään realistisia. Kirja soveltuu niin aikuisen ja lapsen yhteiseen lukutuokioon kuin myös lapsen yksinään katseltavaksi ja tutkittavaksi.

Kirjan tekijä on Matti Uurinmäki ja teos kuuluu kirjoittajan Matti-vaarin satukontti -sarjaan (nro 15), jossa on juuri ilmestynyt mm. Eläinaakkoset. Kirjan kustantaja on Naruska Saivo Oy, jonka nettisivuilta löytyvät tiedot tämän sarjan sekä mm. fiktiota&faktaa -nuortensarjan kirjoista. Eläinnumerot-teos on kooltaan 17x17 cm ja sisältösivuja on 18. Kirja ilmestyy 5/2026.