Yleisten kirjastojen käyttäjäkysely pilotissa Etelä-Karjalassa

Viimeinen Kansalliskirjaston toteuttama Kansallinen käyttäjäkysely toteutettiin Suomen kirjastoissa vuonna 2013. Kansalliskirjasto on luopunut yhteisen käyttäjäkyselyn tekemisestä. Opetus- ja kulttuuriministeriön, aluehallintovirastojen, Kirjastot.fi:n, Helsingin kaupunginkirjaston ja Lappeenrannan kaupunginkirjaston edustajien muodostama työryhmä on suunnitellut uudistetun Yleisten kirjastojen käyttäjäkyselyn, joka pyritään tekemään kevään 2018 aikana kaikissa yleisissä kirjastoissa. Kirjastot tulevat saamaan kyselyn tulokset käyttöönsä kuntakohtaisesti avovastauksineen.

Aikaisemman Kansallisen käyttäjäkyselyn kysymyksiä on uudistettu vastaamaan kirjastojen nykytoimintaa ja uuden kirjastolain sisältöä. Kysymyksiä ja vastaamisen mekaniikkaa kokeillaan 20.11.2017 käynnistyneessä pilotissa Etelä-Karjalan maakuntakirjastoalueella. Kysely toteutetaan verkkokyselynä ja paperilomakkeilla. Pilotissa testataan sekä kysymyksiä että toimintatapaa.

Etelä-Karjalan pilotista tuloksia saadaan tammikuussa 2018.

Vuoden 2013 Kansallisen käyttäjäkyselyn materiaali Tietoarkistossa