Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan e-aineistot kokoavan palvelukokonaisuuden nimeksi tulee Pohjoisen eKirjasto.
Pohjoisen eKirjaston palveluvalikoima ja ylläpitomalli suunnitellaan koko alueen kattavassa yhteishankkeessa vuoden 2021 aikana. Alustana tulee toimimaan Finna-verkkokirjasto, jonne luodaan alueen yhteiset e-palvelut kokoava eKirjasto-sivu.
Pohjoisen eKirjastoa rakennetaan yhteisvoimin alueen kirjastojen henkilöstön osaamista ja asiantuntemusta laajasti hyödyntäen. Henkilöstön kokemuksia ja toiveita e-palveluista on jo kartoitettu kyselyllä. Hankkeen aikana muodostetaan lisäksi henkilökunnasta koostuvia asiantuntijaryhmiä eri teemojen ympärille.
Syys-lokakuun vaihteessa myös kirjastojen asiakkaat osallistetaan Pohjoisen eKirjaston suunnitteluun. Hankkeessa tuotetaan työpaja- ja tiedonkeruukonsepti, jonka avulla alueen kirjastot järjestävät työpajoja omilla paikkakunnillaan.
Pohjoisen eKirjasto-hanke ja pohjoisen kirjastot seuraavat aktiivisesti valtakunnallisen Digimediahankkeen edistymistä. Samalla kehitämme tasavertaisia e-aineistopalveluja Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan asukkaille.
Pohjoisen eKirjasto tulee sisältämään kaikille yhteisinä aineistoina mm. e-kirjoja, äänikirjoja, e-lehtiä, suoratoistettavaa musiikkia ja elokuvia.
Kaikissa eKirjasto-asioissa yhteyshenkilöinä toimivat
Lapissa Liisa Tastula: liisa.tastula(at)rovaniemi.fi ja
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla Ritva Nikola: ritva.nikola(at)ouka.fi.
Pohjoisen eKirjasto-hankkeen yhteyshenkilönä toimii
Projektikoordinaattori Raisa Laitala: raisa.laitala(at)ouka.fi