Lapinjärven kirjasto – Osallisuutta keskellä kylää

- Hyvinvoinnin tilat -hanke yhdistää ihmiset ja tyhjilleen jääneet rakennukset tavalla, jossa ei investoida seiniin vaan yhteistoiminnan kehittämiseen, kertoo projektikoordinaattori Mikaela Fabritius Lapinjärven kunnasta.

Marraskuussa 2017 Lapinjärven kunta Itä-Uudeltamaalta liittyi mukaan Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaan hankkeeseen Hyvinvoinnin tilat. Lapinjärven kunta on mukana osatoteuttajan roolissa. Hyvinvoinnin tilat -hankkeessa hyödynnetään vuosina 2014 - 2016 kehitettyä Lapinlahden Lähteen toimintamallia tyhjien tilojen valjastamiseksi hyvinvoinnin käyttöön.

Kyllähän sitä moni on voinut silmiään hieraista, kun Lapinjärven kunta alkoi kehittää vuosikymmeniä tyhjillään ollutta kirjaston yläkertaa. Alussa vaati hieman mielikuvitusta nähdä kaunista tila kaiken pölyn ja romun keskeltä.

- Kun talkoilla on siivottu tilaa, moni on todennut, että vau, onko meillä todellakin tällainen tila kunnassamme, sanoo Fabritius.

Hyvinvoinnin tilat -hankkeessa kehitetään neljää Hyvinvoinnin tilaa, jotka ovat Annalan huvila, Seinäjoen kansalaiskampus, Lapinjärven kirjaston yläkerta ja Arjen olohuone Sammonlahdella. Lapinjärven osuudessa luodaan malli uuden ajan talkoista; Perinnetalkoot.

Perinnetalkoot toimivat Lapinjärven kirjaston yläkerrassa. Kirjasto on aikoinaan ollut maamieskoulun asuntola. Maamieskoulu (Lantmannaskolan i Östranyland) toimi vuosina 1913-1957. Oppilaspulan vuoksi valtio lakkautti koulun tuet ja opiskelu Lapinjärvellä päättyi. Koulun päättymisen jälkeen kirjaston yläkerta on toiminut varastotilana.

Tila on todellinen helmi

Perinnetalkoissa suunnitellaan ja toteutetaan talkoohengessä yhdessä toiminnallisia ja yhteisöllisiä tiloja, kerhoja, kohtaamispaikkoja ja tapahtumia. Toimintaan kutsutaan mukaan kaikki, jotka kaipaavat tekemistä ja haluavat arkeensa iloa ja yhdessä oloa. Osallistuminen on mahdollista työkokeiluna tai omien toiveiden mukaan. Erilaisiin osallistumismahdollisuuksiin voi tutustua vaikka torstain talkoopäivinä. Perinnetalkoot toiminnassa pääsee kokeilemaan monenlaisia työtehtäviä, saa kaikista projekteista työtodistuksen ja pääsee löytämään omat innostuksen kohteesi. Perinnetalkoisiin voi tulla mukaan koska vaan, omaan tahtiin vaikka etsisikin vain satunnaisesti tekemistä.

- Tällä hetkellä valloitamme kirjaston yläkertaa huone huoneelta. Siivoamme ja kehitämme eri toimintoja huoneisiin. Toimintaa kehitetään ihmislähtöisesti, Mikaela Fabritius kertoo.

Talkoissa räätälöidään kunkin omien tarpeiden ja toiveiden mukainen kokonaisuus, josta on todellista hyötyä ja iloa osallistujalle itselleen. Osallistujista kootaan kiinnostavia tiimejä, joissa pääsee itse vaikuttamaan omiin työtehtäviin ja kokemaan onnistumisen iloa.

- Torstaitalkoissa syödään ensin aamupalaa ja sitten valitaan hommat ja puolelta päivin syödään talkoolounas. Kaikki tehdään yhdessä, itse. Aurinko paistaa, vasara paukkuu, ruoka tuoksuu ja linnut laulaa. Samalla itseluottamus ja osallisuus lisääntyvöt. Mikäs sen parempaa, hehkuttaa Mikaela Fabritius.

Metropolian dokumentti tulossa

Matkan varrella Lapinjärven osahankkeen yhteistyökumppanit järjestävät erilaisia työpajoja, jotka ovat avoinna kaikille. Metropolia Ammattikorkeakoulu on nyt jo kevään aikana tehnyt oppilaidensa avustuksella dokumentin tilan elämänkaaresta. Dokumentti julkaistaan syksyllä kaikkien katsottavaksi.

- Seuraa meitä Facebookissa (Perinnetalkoot – Traditionstalko) ja Instagramissa (perinnetalkoot_traditionstalko), niin tiedät koska dokumentin julkistamistilaisuus on ja ketkä ovat pimeyden ruhtinaat, kehottaa Fabritius.
Lapinjärven kunta kehittää edelläkävijänä ihmislähtöisiä toimintamalleja. Toiminnasta raportoidaan blogissa: ihkulapinjarvi.blogspot.fi 

Tiedote STT:n sivuilla

Lapinjärven kirjasto