Kysy kirjastonhoitajalta 10 vuotta

Kysy kirjastonhoitajalta lukeutuu verkkopalveluihin, joilla on jo historia. Palvelu täytti 10 vuotta vuonna 2009. Juhlimme hieman myöhässä syntymäpäivää 23.4.2010. Juhlassa muistelimme palvelun alkutaivalta, katselimme kuvia menneistä ylläpidoista ja kysymyslomakkeista ja mietimme, miten tuntomme, kysyminen ja vastaaminen ovat muuttuneet sitten vuoden 1999.

Mukana oli monta veteraania palvelun alkuajoilta, ensinnä mainittakoon palvelun isä, Matti Sarmela, Kirjastot.fi:n päätoimittaja, joka oli myös ensimmäisiä vastaajia. Lauri Holopainen Espoon kaupunginkirjastosta oli myös vastaajien joukossa jo tammikuussa 1999 ja tuona vuonna oli ilmestynyt palveluun mukaan myös Lahdenmäen Pertti ja Porin kaupunginkirjasto. Kiimingin kaupunginkirjaston Eeva Mattila on hänkin ollut jo monen kirjaston työtekijänä mukana palvelussa. Alkuaikojen voimalliset kehittäjät Saara Ihamäki ja Jouni Juntumaa joutuivat valitettavasti perumaan tulonsa kokoontumiseen, mutta tunnistimmehan me muutkin vanhoja tuttuja: Nina, Tuula, Reijo, Hanna, Anja, Katri, Helena, Erja, Seija, Aulikki, Mia, Päivi ja vielä monta muuta!Kuva poistettu.

Muisteluosuudessa pidettiin mieleenpainuvia esityksiä ja puheita, ne löytyvät alta linkkien takaa. Seija Salminen Joensuusta oli lähettänyt minulle hauskoja muistoja, joita aikapulan vuoksi emme ehtineet lukea. Ne ovat myös mukana. Puheiden jälkeen juteltiin ja juotiin kakkukahvit, jotka olivat nekin yhtä makoisat kuin kuluneet kymmenen vuotta sekä perjantaipäivä.

Kuva poistettu.Kiitos kaikille puhujille, muistelijoille, keskustelijoille ja kuuntelijoille sekä ennen kaikkea suuri kiitos kaikille palvelua pyörittäneille!

Juhlapuhe, Nina Granlund