Ajanhallinnan työkalut: Office 365
Kirjastotyö on hyvin itseohjautuvaa, ja ajanhallinta ja itsensä johtaminen ovat usein työntekijän omalla vastuulla. Työ voi olla pirstaleista ja välillä tuntuu, että lankoja on hankala pitää käsissään.
Kirjastotyö on hyvin itseohjautuvaa, ja ajanhallinta ja itsensä johtaminen ovat usein työntekijän omalla vastuulla. Työ voi olla pirstaleista ja välillä tuntuu, että lankoja on hankala pitää käsissään.
Tervetuloa 25.-26.10. Kansalliskirjaston joka toinen vuosi järjestämään kirjastoverkon yhteiseen tapahtumaan Kirjastoverkkopäiville. Ota kanssamme askel tuntemattomaan!
Näkyykö kirjastosi tulevaisuudessa muutoksia? Esimerkiksi kirjastojärjestelmän vaihto, peruskorjaus, uusien kirjastotilojen rakentaminen, organisaatiouudistus tai vaikkapa kokoelmatyön, tietopalvelun, kouluyhteistyön tai jonkin muun tehtävän tai sisällön päivittäminen.
Tule mukaan tietopalvelun tulevaisuutta pohtivaan koulutuspäivään 10.10. klo 9-15.30!
Koulutus on suunnattu kaikille kirjaston asiakaspalvelussa työskenteleville. Avaamme yhdessä keskustelun siitä, mitä tietopalvelu yleisissä kirjastoissa voisi tulevaisuudessa olla.
Suomen kirjastoseura järjestää 22.9.2023 klo 13-15 seminaarin yhdenvertaisuudesta ja antirasistisesta työotteesta kirjastoissa.
Seminaarin aloittaa yhdenvertaisuusasiantuntija ja -kouluttaja Javiera Marchant Aedo, joka moderoi myös seminaarin paneelikeskustelun. Kouluttajana Javiera on tuonut esille turvallisemman tilan periaatteiden hyötyä yhdenvertaisuuden edistämisessä eri yhteisöissä, työssään hän painottaa armollisuutta ja jatkuvaa oppimista osana yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia.
Aikataulu:
Mitä kaikkea liittyy onnistuneen tapahtuman luomiseen kirjastossasi? Tule mukaan innostumaan tapahtumien suunnittelusta ja toteuttamisesta!
Olemmeko vain töissä täällä? Millaisia tunteita työyhteisö herättää? Mistä koostuu kirjastosi työyhteisö? Lahden AKE ja Tampereen AKE yhdistävät jälleen voimansa, tällä kertaa työyhteisötaitojen teemoissa. Lämpimästi tervetuloa tuulettamaan työyhteisöäsi Lempäälään!
Itä-Suomen yliopiston jatkuvan oppimisen keskus, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ja Tampereen kaupunginkirjaston alueellinen kehittämistehtävä järjestävät Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastojen johtajille koulutusta osaamisen johtamisesta. Tämä ja 29.8.2023 järjestettävä toinen webinaari jatkavat 16.6.2023 Tampereella PiKe-johtajien kesäpäivillä aloitettua valmennusta osaamisen johtamisesta.
Itä-Suomen yliopiston jatkuvan oppimisen keskus, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ja Tampereen kaupunginkirjaston alueellinen kehittämistehtävä järjestävät Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastojen johtajille koulutusta osaamisen johtamisesta. Tämä ja 27.9.2023 järjestettävä toinen webinaari jatkavat 16.6.2023 Tampereella PiKe-johtajien kesäpäivillä aloitettua valmennusta osaamisen johtamisesta.
PiKe-alueen yhteiset Ratkaisukahvit tulevat taas. Kokoonnumme perjantaina 29.9. klo 10.00 linjoille Teamsiin vaihtamaan ajatuksia kirjastoalan ajankohtaisista asioista. Tervetuloa mukaan kahvittelemaan, keskustelemaan ja oppimaan uutta yhdessä muiden kollegoiden kanssa.
Syyskuun ratkaisukahveilla nostamme keskiöön hakeutuvat kirjastopalvelut hyvinvointitoimijana. Ääneen pääsevät Jaana Savela Seinäjoen kaupunginkirjaston Kirjasto 65 -hankkeesta, Maria Korpela Turun kaupunginkirjaston OmaKirjasto-palvelusta sekä Tampereen kaupunginkirjaston kotipalvelu.