Makupalat.fi 2015

Makupalat 2015

Makupalat.fi -linkkihakemiston vuosi 2015 oli tasaista etenemistä sisällön ja tekniikan muokkausten kannalta. Pääosa uudistuksessa syntyneistä virheistä ja viimeistelemättömistä ominaisuuksista on nyt korjattu ja saatu valmiiksi. Sisällön siivous on edelleen kesken, mutta edennyt siinä tahdissa, joka alunperinkin oli arvioitu. Ruotsinkielisen palvelun sisältöä on myös korjattu aktiivisesti vuonna 2015.

Uusia linkkejä on viety Makupalat.fi:n 354. Pääosan uuden aineiston luettelointityöstä on hoitanut Tiina Gräsbeck Helsingin kaupunginkirjastosta. Hän on myös hoitanut vanhojen linkkien päivitystä ja poistamista. Tällä hetkellä hakemistossa on 19923 linkkiä. Pyrkimyksenä on vähentää linkkien määrä n. 15 000.

Vuoden 2015 lopussa uudistettiin ulkoasu. Uudessa asussaan Makupalat.fi muistuttaa enemmän muuta Kirjastot.fi-sivustokokonaisuutta ja on ilmavampi ja raikkaampi. Etusivua muutettiin palautteiden toivomusten mukaan niin, että kategorioiden sisältö tuodaan paremmin esiin. Uudesta ulkoasusta vastaa graafikko Harri Oksanen.

Makupalat.fi on käytössä oppilaitoksissa ja kirjastoissa, vikojen ilmaantuessa ensimmäiset palautteet tulevat usein näistä. Myös vakituisia käyttäjiä on paljon. Makupalat.fi:n käyttäjistä on palaavia käyttäjiä 50,1 %. Palvelua on tuotu esiin Ylen ohjelmien yhteydessä, viime syyskaudella Docventures-ohjelmasarjan yhteydessä tuotettiin kokoelmia dokumenttien aiheesta. Kokoelmat näkyivät omilla sivuillamme, ne levisivät Twitterissä sekä näkyivät Ylen sivuilla. Teimme myös ajankohtaisia paketteja (maahanmuutto etc.) kausittaisten (pääsiäinen, joulu etc.) kokoelmien lisäksi. Makupalat.fi tuntuu olevan palvelu, johon palataan. Monilla käyttäjillä saattaa olla edelleen aloitussivunaan Makupalat.fi. Vahvan sisältötyön lisäksi panostamme myös uusien käyttäjien löytämiseen. Tarpeen lieneekin tutkia hakukonenäkyvyys. Hyvän hakukonenäkyvyyden olettaisi tuovan yksittäisten linkkien kautta uusia käyttäjiä palveluun.

Makupalat.fi:ssä on ollut 351 889 käyntiä vuonna 2015, sivun katseluita 783 113. Etusivulla katseluita oli 368 400, kategorialistaussivulla 15 177. Katsotuimmat kategoriat ovat Vapaa-aika, Media ja viestintä, Terveys ja sairaus, Historia ja sukututkimus, Koti, Musiikki ja Luonto ja Maailma. Avaruus. Katsotuimmat alakategoriat ovat Suomalaiset sanomalehdet sekä Asiakirjamallit ja Lomakkeet. Linkeistä katsotuimmat ovat Suomen lakiopas : Asiakirjamallit, Arabia-Iittalan kirpputori sekä Kuva-arkisto Etulinjasta kotirintamalle.

Linkkiehdotuksia on vuoden aikana tullut runsaasti. Osa niistä on otettu kokoelmaan mukaan, osa ei. Makupalat.fi:n uusi kokoelmapolitiikka karsii pois kaupalliset palvelut hakemistosta. Näitä ehdotetaan paljon edelleen kokoelmaan. Kommentointi ei palvelussa ole mahdollista muuten kuin peukuttamalla. Palautetta tulee tasaisesti. Useimmiten on kyse linkeistä, joiden osoite on muuttunut ja niissä joko kysytään saman palvelun uutta osoitetta tai lähetetään se toimitukselle. Joskus palautteet koskevat itse kuvailtua palvelua. Ilmoita rikkinäinen linkki -mahdollisuus lisättiin palveluun vuoden 2014 lopulla. Rikkinäisiä linkkejä on korjattu ilmoitusten pohjalta säännöllisesti.

Makupalat.fi on käyttäjille tuttu palvelu, johon tullaan etusivun kautta. Järjestetyn ja arvioidun tiedon sekä pikalinkkien lisäksi kansalainen voi seurata millaisia uusia, hyödyllisiä verkkopalveluita julkaistaan. Makupalat.fi voi hyödyn ja vakiintuneen käytön lisäksi (esim. sanomalehtien selaus) tuoda myös uusia aluevaltauksia, löytöjä ja hupia selailijan arkeen. Nuorelle tai tottumattomalle verkon käyttäjälle Makupalat.fi on turvallinen ympäristö etsiä tietoa. Se tuo myös muun kielistä materiaalia helpommin käytettäväksi yleisölle. Kirjastoille ja oppilaitoksille Makupalat.fi on työväline sekä tiedonhaun opastukseen kuuluva olennainen palvelu. Sen vaikuttavuus on siis edelleen huomattava.

Nina Granlund
Kirjastot.fi-toimitus