Tapahtuma- ja ideapankki

Keppihevosratsastusta kirjastossa

Kategoriat
sadut
teatteri / performanssit
Kohderyhmä
lapset
Hinta
ilmainen
Kuvaus ja tavoite

Riihimäen kirjastossa on järjestetty lasten keppihevosratsastusta jo useampana kertana. 

Keppihevoset

Aluksi keppareilla pääsi suorittamaan tehtävärataa kirjaston "Ihan pihalla" -tapahtumassa v. 2014. Silloin olimme tehneet kirjaston pihatapahtumaan helpohkon radan, jonka suoritettuaan lapsi sai pienen palkinnon ja kunniakirjan. Samalla lapsi sai arpoa itselleen nimigeneraattorilla (itse keksimiämme nimiä paperilapuilla) ratsastajanimen, kuten "Tähtilaukka" tai "Hopeakavio". Tapahtumaan sai ottaa omankin hevosen mukaan. Kunniakirjoja jaettiin noin sata.

Keksimme käyttää keppareita myös kirjaston hankkeessa "Satusynttärit kirjastossa", joita oli v. 2014 - 2015. Tällöin pienet keijukaiset, merirosvot, prinssit, velhot ja prinsessat pääsivät ratsastamaan keppareilla kirjaston sisätiloissa. Joskus käytiin yhdessä kaukana vuorilla (aikuistenosasto) tai meren äärellä (lastenosaston akvaario). Lapsilla oli hauskaa ratsastaessaan ympäri kirjastoa. Satusynttäreiden puitteessa ratsastajia on ollut noin 80.

Ostimme tapahtumia varten kymmenkunta keppihevosta kirjastolle. Kustannukset eivät olleet kovin suuret, mutta lasten riemu sen sijaa oli! Kepparit odottavat taas uusia ratsastajia, valmiina seikkailuihin.

Suositeltava ajankohta
Milloin vain
Toimijat ja yhteistyötahot
Kirjasto itse
Tarvittavat materiaalit ja niiden käyttötarkoitus
Keppihevosia. Ratsastusta varten.
Kuvauksen laatinut kirjasto ja Yhteystiedot
Riihimäen kirjasto
Kauppakatu 16, 11100 Riihimäki, kirjasto@riihimaki.fi