Tapahtumaresepti

Lasten elokuvanäytökset ja -työpajat

Kuvaus ja tavoite

Turun Mukulakino-elokuvanäytöksissä koulujen kesäloman (ja joskus muidenkin lomien) aikana esitetään lasten elokuva ja sen jälkeen työpajassa käsitellään nähtyä elokuvaa esimerkiksi askarrellen, leikkien, keskustellen tai valokuvaten. Työpajassa on elokuvakasvatuksellinen tavoite, mutta siihen pyritään vapaa-aikaan soveltuvasti, leikkien ja hauskasti. Esimerkiksi Lentsikat-elokuvan jälkeen on järjestetty paperilennokkien lennätyskilpailu, Aristokatit-elokuvan jälkeen musisoitiin elokuvan musiikkia matkien ja teatteriin sijoittuvan Kaunotar ja monsteri -elokuvan jälkeen pukeuduttiin erilaisiksi hahmoiksi ja kuvattiin rooliasut. Saliin tuodaan lainattavaksi elokuvan aiheeseen liittyviä kirjoja, joita voi myös vinkata lyhyesti ennen näytöstä.

Elokuviksi soveltuvat parhaiten kaikenikäisille sallitut elokuvat, jotta perheen kaikki eri-ikäiset lapsevoivat osallistua näytökseen. Myös vauvat voivat hyvin osallistua näytökseen rattaissa tai sylissä, siitä on aiheutunut hyvin vähän häiriötä. Näytökset ovat olleet suosittuja etenkin alle kouluikäisten keskuudessa, joten työpajatkin kannattaa suunnitella sopiviksi myös pienille lapsille.

Kesän 2014 ohjelma Turun Mukulakinossa: https://fi-fi.facebook.com/events/1416423951973970/

Toivomme, että jos elokuvanäytöksiä järjestetään muissa kirjastoissa, ne nimetään jollakin muulla nimellä kuin Mukulakinoiksi.

Kategoriat
mediakasvatus
elokuvat
asiakkaiden osallisuus ja yhteistyö
Kohderyhmä
lapset
Tapahtuman kesto
puoli päivää
Tapahtuman hinta
ilmainen
Muu hinta
Materiaalit 0–30 euroa työpajasta riippuen. Mahdollinen elokuvan esittämisen lisenssimaksu.
Suositeltava ajankohta
Koulujen loma-ajat, esimerkiksi kesäkuussa kerran viikossa.
Tarvittavat materiaalit ja niiden käyttötarkoitus
- pimennettävä tila elokuvanäytöstä varten
- tarvittava tekniikka elokuvan esittämiseen (esim. valkokangas ja videotykki)
- materiaaleja työpajan mukaan, esim. askartelumateriaalit
Lupalomakkeet, sopimukset ja tekijänoikeusasiat
Elokuvien julkiseen esittämiseen tulee olla hankittuna lupa. Jos kirjastolla on voimassaoleva Elokuvalisenssi-vuosilupa, tarkista että esität vain siinä mukana olevien tuotantoyhtiöiden elokuvia: http://elokuvalisenssi.fi/
Miten tapahtuma toteutetaan

1. Suunnitellaan elokuvanäytösten ajankohdat, valitaan elokuvat ja työpajojen aiheet

2. Tiedotetaan elokuvanäytösten sarjasta (lehdet, some, kirjastotila)

3. Hankitaan työpajoja varten tarvittava materiaali

4. Tapahtumapäivänä esitetään elokuva ja pidetään sen jälkeen lapsille sopiva työpaja, otetaan kuvia työpajasta (on hyvä varata 2 vetäjää työpajaan ainakin varalle)

5. Elokuvan jälkeen julkaistaan työpajasta otetut kuvat ja viestitään samalla somessa seuraavasta näytöksestä

Missä vaiheessa järjestelyt tulee aloittaa, perustelut
Tilan varaaminen, näytösten elokuvien ja työpajojen aiheiden valinta keväällä. Työpajan materiaalien hankinta kunnan hankintakäytännöistä riippuen 2 kk – 1 viikkoa ennen. Työpajan ja näytöksen järjestelyt samana aamuna.
Tiedotus
- Elokuvanäytöksistä tiedotetaan lasten tapahtumakalenterissa hyvissä ajoin, esim. kesän näytöksistä keväällä.
- Elokuvalisenssiin liittyy ehto, ettei elokuvan nimiä saa mainita tiedotuksessa kirjaston ulkopuolella, joten tällöin tapahtumat nimetään työpajan mukaan. Kirjastotilassa saa olla julisteet ja flaijerit, joissa elokuvien nimet on mainittu.
- Näytöspäivänä lastenosastolla ja näytöksen tilan edessä on juliste, jossa lukee isolla minkä elokuvan näytös tänään on.
- Elokuvan alkaessa kannattaa spiikata elokuvan nimi, kertoa elokuvan kesto, työpajan aihe ja samalla voi lyhyesti vinkata aiheeseen liittyviä, lainattavia kirjoja.
Muuta huomioitavaa
Näytökset on hyvä järjestää samana viikonpäivänä ja kellonaikana, jotta ihmiset oppivat muistamaan ajan.
Tapahtuman toteuttanut kirjasto
Turun kaupunginkirjasto
Yhteystiedot
Terhi Hannula, etunimi.sukunimi@turku.fi