Tapahtuma- ja ideapankki

Lukukerho

Kategoriat
pelit
kirjallisuus
sarjakuvat
sadut
Kohderyhmä
lapset
lukemisesteiset
Kesto
säännöllisesti kokoontuva kerho tms.
Kuvaus ja tavoite

Lukukerhotoiminnan ideana on tukea keskimääräistä heikommin lukevien lasten lukuharrastusta. Säännöllisesti kokoontuvassa lukukerhossa kirjallisuuteen ja teksteihin tutustutaan mm. kirjavinkkauksen, leikkien ja leikkimielisten harjoitusten, pelien pelaamisen sekä ohjaajan ääneen lukemisen avulla. Kerholaiset saavat halutessaan itsekin lukea ääneen, mutta se ei ole pakollista.

Lukukerhossa on kyse nimenomaan kerhosta eli vapaaehtoisesta ja mieluisasta harrastuksesta kirjojen ja tekstien parissa. Tavoitteena on välttää koulumaista lukemisen harjoittelua. Tarkoituksena on antaa lapsille elämyksiä ja innostaa heitä kirjallisuuden ja lukemisen maailmaan sekä luoda positiivista asennetta lukemista kohtaan.

Hankkeesta

Lukukerhotoimintaa järjestettiin hankkeen Lukuisia kerhoja Etelä-Pohjanmaalle 20142015 puitteissa. Hanke oli kirjastojen ja koulujen yhteishanke, ja sitä koordinoi Seinäjoen kaupunginkirjasto–maakuntakirjasto.

Suositeltava ajankohta
Koulun lukuvuoden aikana
Toimijat ja yhteistyötahot
Kirjasto ja koulu yhteistyössä
Tarvittavat materiaalit ja niiden käyttötarkoitus
- Helppolukuisia kirjoja (sekä kauno- että tietokirjallisuus), kuvakirjoja, sarjakuvia, vitsejä ja runoja vinkattavaksi ja luettavaksi sekä ruoka- ja askarteluohjeita luettavaksi ja yhdessä toteutettavaksi.
- Pelejä, joita pelatessa luetaan aivan huomaamatta, jotka kehittävät hahmotuskykyä tai joiden avulla voi itse kertoa tarinoita, esim. Junior Alias, Herra Hakkaraisen aakkospeli; Hoksotin, Tatu ja Patu: Virheistä viis; tarinakortit ja -nopat.
- Piirustuspaperia ja kyniä, jotta kerholainen voi halutessaan piirtää kuunnellessaan ohjaajan lukemaa tarinaa.
Miten tapahtuma tai idea toteutetaan

Lukukerho on hyvä toteuttaa kirjaston ja koulun yhteistyönä: kirjasto voi tarjota mm. tietoa ja osaamista sopivien kirjojen yms. saralla sekä mahdollisuuden kerhotilaan. Koulun tehtävänä on tiedottaa kerhosta potentiaalisten kerholaisten (=lukemisessa tukea tarvitsevien lasten) koteihin. Ohjaajan voi etsiä joko koulu tai kirjasto. Lukukerhon ohjaajana voi toimia kuka tahansa lukemisesta ja lastenkirjallisuudesta kiinnostunut henkilö, joka kykenee toimimaan lapsiryhmän vetäjänä. Ohjaajana voi olla esim. joku koulun opettajista, kirjaston työntekijä, nuori, koululaisen vanhempi tai jonkin järjestön jäsen.

Ennen kerhon alkua ohjaajan on hyvä tehdä kerholle alustava pitkän aikavälin suunnitelma koko kerhokaudelle sekä kerhokauden aikana jokaiselle kerhokerralle oma, tarkempi suunnitelmansa. Itse kerhokerrat koostuvat kuvauksessa esitellyistä sisällöistä.

Ideoita ja vinkkejä lukukerhotoimintaan voi hakea myös lukukerho-oppaasta Kerhosta lukukipinä, joka löytyy pdf-muotoisena Opinkirjon verkkosivuilta (http://www.opinkirjo.fi/fi/opettajat_ja_ohjaajat/kerhotoiminta/kerhovin…).

Missä vaiheessa järjestelyt tulee aloittaa, perustelut
Kouluihin on hyvä ottaa yhteyttä mahdollisimman aikaisin (esim. jo edeltävänä keväänä, jos kerho alkaa syksyllä), jotta kerholle ehditään mm. rekrytoida ohjaaja ja hakea järjestämistä ja ohjaajan palkkiota varten rahoitusta koulun kautta. Potentiaalisten kerholaisten koteihin kerhosta voidaan tiedottaa koulun alettua.
Tiedotus
Tiedotus yhteistyössä koulun kanssa: koulun kautta voidaan kutsua lukemisessa tukea tarvitsevia lapsia kerhoon.
Muuta huomioitavaa
Kerhon ohjaajan on aina esitettävä työnantajalle lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikostaustaote, ellei hän sitä aiemmin ole työnantajalle esittänyt.
Kuvauksen laatinut kirjasto ja Yhteystiedot
Seinäjoen kaupunginkirjasto–maakuntakirjasto
Mervi Heikkilä, mervi.heikkila(a)seinajoki.fi