Avoimia työpaikkoja

Hanketyöntekijä (kirjasto, selkosuomenkielinen keskustelu- ja lukupiiri)

Orimattilan kaupunginkirjasto etsii hanketyöntekijää Selkosuomenkielinen keskustelu- ja lukupiiri -hankkeeseen.
Työ on osa-aikainen (60 %) ja määräaikainen 16.2. - 31.12.2026.

Orimattilan kaupunginkirjasto pilotoi Selkosuomenkielinen keskustelu- ja lukupiiri -hanketta, joka vastaa kasvaneeseen tarpeeseen kehittää palveluita maahanmuuttajille ja muille selkokieltä tarvitseville. Hankkeen tavoitteena on tarjota nuorille ja aikuisille mahdollisuus osallistua selkokielisiin keskusteluihin ja lukupiireihin, joissa harjoitellaan suomen kieltä, tutustutaan suomenkieliseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin sekä vahvistetaan osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta. Toiminta toteutetaan Orimattilan kaupunginkirjaston, taidemuseon ja kirjastoauton tiloissa, ja siihen hyödynnetään Selkokeskuksen sekä Pariisin pääkirjaston kehittämiä menetelmiä.

Hanke edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua, tukee kotoutumista ja kielitaidon kehittymistä sekä laajentaa kirjaston palveluita moninaisille asiakkaillensa. Onnistuessaan toiminta vakiinnutetaan pysyväksi osaksi kirjaston palveluita.


Hanketyöntekijänä tehtävänäsi ovat
• ohjausryhmän toiminnan koordinointi ja yhteistyö.
• kirjaston henkilökunnan ja vertaisohjaajien koulutuksen järjestäminen ja tuki
• keskustelu- ja lukupiirien suunnittelu ja toteutus yhdessä kirjaston henkilökunnan ja vertaisohjaajien kanssa.
• osallistujien rekrytointiyhteistyö vastaanottokeskuksen ja paikallisten maahanmuuttajajärjestöjen kanssa osallistujien tavoittamisessa.
• materiaalien valinta ja tiedotus yhdessä kirjaston henkilöstön ja vertaisohjaajien kanssa.
• toiminnan seuranta, arviointi ja raportointi; loppuraportin laatiminen
• yhteistyö kirjaston henkilöstön, vastaanottokeskuksen, maahanmuuttajajärjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa sekä verkostoituminen alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Työ sisältää myös mahdollisuuksia verkostoitua ja kehittää omaa osaamistasi.


Tehtävän kelpoisuutena on soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä suomen kielen taito.
Eduksi katsotaan selkosuomen ja kirjastotyön tuntemus, kokemus kotoutumistyöstä ja yhdenvertaisuuden edistämisestä, hyvät projektinhallinnan ja vuorovaikutustaidot, kokemus ryhmätyöstä sekä ohjaamisesta tai vastaavista tehtävistä.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Kokoaikaisen tehtävän tasopalkka on 2870,00 €. Noudatamme työsuhteessa viiden kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan Kuntarekryn kautta 29.1.2026 klo 12.00 mennessä. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tulee liittää mukaan hakemukseen.

Tule tekemään kanssamme yhdenvertaisempaa ja moninaisempaa kirjastoa!

Kaupunki
Orimattila
Sijainti
Orimattilan kaupunginkirjasto
Organisaatio
Orimattilan kaupunki, kirjasto- ja museopalvelut
Yhteyshenkilö
Henrika Suna
Puhelin
+358405696672