Jyväskylä kutsuu: hae meille kirjastonjohtajaksi johtamaan lähikirjastoja Kortepohjassa ja Halssilassa! Jatkoimme tehtävän hakuaikaa, joten tässä on tilaisuutesi!
Haemme Jyväskylän kaupungin kirjastopalveluissa KIRJASTONJOHTAJAA vakituiseen tehtävään johtamaan Kortepohjan ja Halssilan lähikirjastojen toimintaa.
Jyväskylän kaupunginkirjastossa on kaikkiaan 13 toimipistettä ja kaksi kirjastoautoa. Olemme osa Keski-kirjastoja. Keski-kirjastot on 23 kunnan yhteistoimintaa ja siihen kuuluvat kaikki Keski-Suomen maakunnan yleiset kirjastot sekä Pirkanmaalla sijaitseva Kuhmoisten kirjasto.
Kortepohjan vilkas lähikirjasto toimii vuonna 2022 valmistuneessa talossa yhdessä Kortepohjan päiväkotikoulun kanssa. Koulussa on perusopetuksen luokat 1–6. Kortepohja on nuorekas ja eläväinen kaupunginosa, jossa sijaitsee ylioppilaskylä. Asiakkaissa onkin paljon niin koululaisia kuin opiskelijoitakin. Kortepohjan kirjasto on myös omatoimikirjasto.
Halssilan lähikirjasto toimii vuonna 1966 rakennetussa talossa Halssilan koulun ja esiopetuksen kanssa samassa pihapiirissä. Kaksikerroksisen kirjastorakennuksen toisessa kerroksessa ovat varsinaiset kirjastotilat, alakerrassa kirjaston vastikään uusittu satuhuone. Halssilan kirjasto on pieni ja rauhallinen lähikirjasto, jossa asiakkaina käyvät kaikenikäiset alueen asukkaat.
Tehtävän kuvaus
Kirjastonjohtajana vastaat Kortepohjan ja Halssilan lähikirjastojen toiminnasta, johdat ja kehität kirjastojen toimintoja. Vastaat niiden henkilöstöhallinnosta, työnjohdosta, toimintojen organisoinnista, asiakas- ja työturvallisuudesta sekä kiinteistöistä kirjastopalvelujen osalta. Johdat kirjastojen palvelutuotantoa ja palveluviestintää sekä osallistut niihin. Vastaat yhteistyön toteutumisesta sidosryhmien kanssa.
Molemmissa kirjastoissa tehdään vilkkaasti koulu- ja päiväkotiyhteistyötä, yhteistyötä alueen eri toimijoiden kanssa sekä järjestetään tapahtumia. Henkilökuntaa kirjastoissa on kirjastonjohtaja mukaan lukien 7. Kirjastonjohtajana osallistut myös asiakaspalveluun. Työ on kaksivuorotyötä ja se sisältää mahdollisesti myös viikonloppuvuoroja pääkirjastolla tai vuoroja muissa kirjastoissa.
Kelpoisuusvaatimuksena on yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävässä edellytetään lisäksi asiantuntijatason tiedollista ja taidollista hallintaa, joka on hankittu asiantuntijatason kokemuksella ja/tai kirjastoalan erikoistumis-, jatko- tai täydennyskoulutuksella.
Edellytämme kokemusta johtamistyöstä ja ymmärrystä esihenkilötyön eri ulottuvuuksista. Tarvitset tehtävässä kokonaisnäkemystä johtamistyöstä ja kirjastopalveluiden kehittämisestä, henkilöstöosaamista, hyviä johtamistaitoja ja hyvää perehtyneisyyttä yleisen kirjaston tehtäviin ja toimintaan. Edellytämme hyviä IT-taitoja ja kykyä organisoida omaa työtään. Tehtävässä tarvitaan hyvää englannin kielen taitoa.
Arvostamme ymmärrystä kunnallisesta toimintaympäristöstä. Arvostamme kirjaston toiminnan johtamisessa innovatiivista ja kannustavaa johtamisotetta sekä halua kehittää toimintaa yhdessä kollegoiden, henkilöstön ja kaupunkilaisten kanssa. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista.
Tarjoamme hyvät mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen, vahvan kollegiaalisen tuen sekä mahdollisuuden toimia esihenkilönä osaavalle henkilöstölle.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävän tasopalkka on 3685,99 euroa. Tehtävä alkaa 2.1.2026 tai sopimuksen mukaan.
Lisätietoja tehtävästä antavat palvelupäällikkö Hanna Martikainen, hanna.t.martikainen@jyvaskyla.fi, puhelin 050 370 9518 ja osastonjohtaja Tiina Vehkoo, tiina.vehkoo@jyvaskyla.fi , puhelin 0400 218 679
Hakuaika päättyy 24. marraskuuta 2025, klo 12.00
Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.