Etsimme määräaikaista projektityöntekijää ajalle 7.1.2026–6.8.2026 työskentelemään Tulevaisuusvaltaa kirjastosta -hankkeessa Varsinais-Suomen ja Satakunnan kirjastoissa.
Hankkeen tavoitteena on kehittää kirjastoille toimintatapoja vähemmistöryhmien kanssa työskentelyyn sekä tuoda tulevaisuustyökaluja ja tulevaisuusvallan käsitettä tutuksi alueen kirjastojen työntekijöille. Hankkeen kohderyhmänä ovat ukrainalaiset maahanmuuttajat, joiden kanssa työstetään keinoja rakentaa omaa tulevaisuutta ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Päätehtäväsi ovat hankkeen sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnittelu ja toteuttaminen, tapahtumien järjestäminen sekä tulevaisuustyöpajojen suunnittelu yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Tehtäviin kuuluu myös yhteistyökumppaneiden kartoitusta, ohjausryhmätyöskentelyä, palveluhankintojen tekemistä sekä verkostoyhteistyötä. Haluat kehittää kuntien monikulttuurisia palveluita ja olet kiinnostunut kirjastotyön yhteiskunnallisesta merkityksestä. Työlläsi edistät Varsinais-Suomen ja Satakunnan yleisten kirjastojen toiminnan vahvistumista ja palvelujen tunnettuutta.
Työpisteesi sijaitsee Turun kaupunginkirjaston pääkirjastossa. Tehtävä sijoittuu kirjaston yhteisiin palveluihin. Työskentelet rennossa ja välittävässä työyhteisössä yhdessä alueellista kehittämistehtävää hoitavien informaatikoiden kanssa.
Koulutusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto.
Tehtävässä edellytetään sujuvaa suomen kielen suullista kielitaitoa, joka mahdollistaa toimivan vuorovaikutuksen työyhteisössä ja sidosryhmien kanssa. Kirjallinen suomen kielitaito voi olla kehittymässä, eikä sen tarvitse olla täysin virheetöntä tai muodollisesti vahvaa.
Riittävä taso voi olla esimerkiksi:
• Suullinen taito: B2 (sujuva ja spontaani keskustelu työtilanteissa)
• Kirjallinen taito: B1 (perustason kirjoittaminen tutuista aiheista)
Työkielenä voi suomen rinnalla olla myös englanti tai ruotsi. Toivomme hakijoiksi erityisesti ukrainan kielen osaajia.
Lisäksi edellytetään hyvää ja monipuolista viestintäosaamista, tapahtumatuotannon osaamista, aktiivista työotetta sekä hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja. Hyvät projektinhallinta- ja verkostoyhteistyötaidot edesauttavat tehtävässä pärjäämistä.
Tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella.
Eduksi luetaan kokemus monikulttuuristen ryhmien kanssa työskentelystä, tulevaisuustyöhön liittyvä osaaminen sekä perehtyneisyys kirjastojen toimintamuotoihin ja kirjastoyhteistyöhön.
Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
- monipuolisia koulutuksia
- Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
- Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.