Kirjastovirkailija, tule osaksi Hämeenlinnan väkeä rakentamaan
yhdessä houkuttelevaa Hämeenlinnaa. Meillä on avoinna vakituinen
kirjastovirkailijan toimi lähikirjastopalveluissa 1.11.2025 alkaen.
Työtehtäviesi rungon muodostaa monimuotoinen asiakaspalvelutyö,
johon sisältyy kirjaston asiakaspalvelutehtävien lisäksi kaupungin
palvelupisteen hoitaminen. Työn painopisteenä on aikuis- ja
senioriasiakkaille suunnattujen kirjastopalvelujen suunnittelu ja
toteuttaminen. Vastaat yksikössäsi kirjaston kotipalvelusta sekä
ideoit ja järjestät erilaisia aikuisten tapahtumia yhdessä muun
henkilökunnan kanssa. Opastat asiakkaita digitaidoissakin. Kohtaat
työssäsi myös paljon lapsia ja nuoria. Työn aloituspaikka on Lammin
lähikirjastossa, mutta tarvittaessa tehtävään voi kuulua työskentelyä
myös kirjaston muissa toimipisteissä.
Edellytämme, että osaat kohdata eri-ikäisiä asiakkaita ja sinulla on
hyvät tiimityötaidot. Lähikirjastoissa työskennellään säännöllisesti
myös yksin, joten tehtävässä tarvitaan kykyä itsenäiseen
työskentelyyn. Jotta onnistut työssäsi, sinulla tulee olla hyvät
tietotekniset taidot ja kiinnostusta kehittää kirjaston toimintaa.
Arvostamme näkemystä ja kokemusta asukkaiden osallistamisesta.
Tullessasi osaksi Hämeenlinnan väkeä, saat:
joustavat työskentelymahdollisuudet, jotka tukevat työn ja
vapaa-ajan sovittamista
- mukavat ja osaavat työkaverit
- tiimin, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja jossa autetaan
toinen toisiamme
- kasvaa oman alasi huippuosaajaksi
- merkityksellisen työn ja vaikuttamismahdollisuudet
- mahdollistavan johtamisen oman urasi tueksi
- hyvinvointiasi ja terveyttäsi tukevat työterveyspalvelut
- Epassin hyvinvointisaldon
- laajat henkilöstölle suunnatut hyvinvointi- ja liikuntapalvelut
- kehittää, kokeilla ja kompastua
- kehittäjämyönteisen työyhteisön
- työnantajan tukea osaamisen kehittämiseen ja kouluttautumiseen
- työpaikan, jossa on turvallista tehdä töitä
Hämeenlinnan väen toimintakulttuurissa arvostamme työyhteisön
monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Meillä
jokainen saa olla oma itsensä. Toivomme hakijoita erilaisista
taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri väestö-,
kieli- ja kulttuuriryhmien edustajia.
Tämä rekrytointi toteutetaan yhdenvertaisuutta edistävänä
anonyyminä rekrytointina. Hakemuksia käsitellään
rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa ilman työnhakijoiden
tunnistetietoja kuten nimeä, kuvaa, syntymäaikaa, sukupuolta,
yhteystietoja tai äidinkieltä. Vältä tunnistetietojen esille tuomista
hakulomakkeen avoimissa kysymyksissä. Haun anonyymisyys päättyy
siihen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty.
Kirjaathan hakulomakkeelle kaikki olennaiset tiedot. CV:n tiedot ovat
rekrytoivan lähijohtajan käytössä vasta sen jälkeen, kun päätös
rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty.
Haluamme olla edelläkävijä henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä
ja olemme panostaneet henkilöstön liikunnallisen elämäntavan
edistämiseen monin eri tavoin. Tästä osoituksena Hämeenlinnan
kaupunki on saanut Suomen Aktiivisin Työpaikka-sertifikaatin.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään
23.9.2025.
Mikäli sinulle heräsi kysyttävää, voit olla yhteydessä palvelupäällikkö
Jarna Haraan 16.-23.9.2025 välisenä aikana joko sähköpostitse
etunimi.sukunimi@hameenlinna.fi tai puhelimitse p. 050 5090067.
Maksettava palkka: Palkka on 2490,42 euroa.
Kelpoisuusehdot, luvat ja todistukset: Tehtävään valittavalta
edellytetään tehtävään soveltuva ammatillinen perustutkinto, johon
sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen (35
opintoviikon) laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot, tai tietoja
kirjastopalvelujen ammattitutkinto.
Työaikaan sisältyy säännöllistä iltatyötä sekä mahdollisesti
työskentelyä muissa toimipisteissä. Työaika on 36,25h/vk.
Noudatettava koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden
koeaikaa