Avoimia työpaikkoja

Informaatikko, asiakaspalvelut

Turku on monikulttuurinen kaupunki, jonka asukkaat puhuvat noin sataa eri äidinkieltä. Ennusteiden mukaan muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien osuus tulee kasvamaan jatkossakin voimakkaasti. 

Informaatikon keskeisenä tehtävänä on kirjaston monikulttuurisen toiminnan koordinointi, kehittäminen ja toteuttaminen. Tehtävään kuuluu myös asiakaspalvelua ja kokoelmatyötä. Käytännön esimerkkejä työtehtävistä ovat kirjaston monikulttuurisuustyöryhmän vetäminen, osallistuminen kotouttamista tukevien käyttäjäkoulutusten kehittämiseen ja niiden vetämiseen sekä aktiivinen verkostoituminen ja kumppanuuksien etsiminen.

Saat kirjastosta ja kaupungin muista kulttuuripalveluista monta työtoveria, joille monikulttuurisuus eri työmuotoineen on osa omaa tehtävää. Vakanssi sijoittuu pääkirjaston Kirjallisuus ja taiteet -tiimiin, jonka kokoelmiin kuuluvat esimerkiksi selkokirjat ja lukumäärältään pienet kirjakokoelmat eri kieliryhmistä.

Tehtävään kuuluu ilta- ja viikonlopputyötä.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja hyvä tehtävään soveltuva työkokemus.​

Työn keskiössä on yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden edistäminen kirjaston asiakastyössä, joten edellytämme sinulta kokemusta tasa-arvoa ja monikulttuurisuutta edistävästä toiminnasta. Odotamme myös kulttuuri- ja taidekentän tuntemusta sekä valmiutta kehittää kohderyhmälle suunnattua toimintaa yhdessä kollegojen ja yhteistyökumppanien kanssa. Työn tehtäväsisällöt edellyttävät erinomaisia vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, samoin aktiivista ja ratkaisukeskeistä työotetta.

Arvostamme kirjastoalan koulutusta ja työkokemusta, samoin monipuolista käytännön kielitaitoa.

Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.
- monipuolista henkilöstökoulutusta
- Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
- Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
- työsuhdepolkupyöräedun

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.

Hae työpaikkaa 12.9.2025 klo 15 mennessä Kuntarekryn kautta.

Kaupunki
Turku
Sijainti
Linnankatu 2, 20100 Turku
Organisaatio
Turun kaupunki, Kulttuurin palvelukokonaisuus, Kirjastopalvelut, Kirjasto, asiakaspalvelut
Yhteyshenkilö
Sirpa Suomela, Jaana Rantala
Puhelin
Sirpa p. 044 907 2837, Jaana p. 044 907 2721