Projektityöntekijä ajalle 1.11.2025-31.10.2026
Innostutko sinäkin lukutaidon edistämisestä? Meillä on paikka sinulle Hämeenlinnan väen joukossa. Haemme määräaikaista projektityöntekijää ajalle 1.11.2025-31.10.2026 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Lukuiloa!-hankkeeseen.
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston on saanut Aluehallintovirastolta valtionavustusta lukemisen ja monilukutaidon edistämiseen hämeenlinnalaisten lapsiperheiden parissa. Lukuiloa!-hankkeessa pyritään tavoittamaan lapsiperheitä, joissa on 3-6-vuotiaita lapsia. Keskeistä on tavoittaa perheet, jotka eivät käytä kirjastoa. Hankkeen tavoitteena on parantaa lukuintoa perheissä ja korostaa lukutaidon merkitystä. Lasten ja nuorten heikentynyt lukutaito ja -into sekä kasvanut maahanmuutto Hämeenlinnan alueella ovat muuttaneet toimintaympäristöä. Kaupunginkirjastossa on tunnistettu tarve uusille toimintamalleille sekä henkilökunnan osaamisen ja kokeilurohkeuden lisäämiselle. Kirjasto osallistuu yhteistyökumppanien tilaisuuksiin ja järjestää tilaisuuksia yhdessä heidän kanssaan.
Projektityöntekijän tehtävänä on 3-6-vuotiaille ja heidän perheilleen suunnatun lukutaitotyön konseptointi ja toiminnan kehittäminen, toiminnallisten menetelmien kehittäminen ja jalkauttaminen lukutaitotyön tueksi sekä yhteydenpito ja yhteistyö hankekumppaneiden ja kirjastojen välillä. Projektityöntekijä valmistelee perheille suunnattua lukudiplomia yhdessä kirjaston työntekijöiden kanssa. Projektityöntekijä osallistuu yhteistyökumppanien kanssa järjestettyihin tilaisuuksiin ja Hämeenlinnan lukutaitoverkoston työskentelyyn.
Etsimme innostavaa ja hyvät sosiaaliset taidot omaavaa henkilöä, jolla on osaamista ja kokemusta hankkeista. Kykenet itsenäiseen työskentelyyn ja osaat verkostoitua erilaisten toimijoiden kanssa. Hallitset hyvin toiminnalliset menetelmät ja sinulla on kokemusta lasten tai lapsiperheiden kanssa työskentelystä. Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus lukutaitotyöstä. Arvostamme myös kokemusta työskentelystä monikulttuuristen perheiden parissa.
Tullessasi osaksi Hämeenlinnan väkeä, saat:
- joustavat työskentelymahdollisuudet, jotka tukevat työn ja vapaa-ajan sovittamista
- mukavat ja osaavat työkaverit
- tiimin, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja jossa autetaan toinen toisiamme
- kasvaa oman alasi huippuosaajaksi
- merkityksellisen työn ja vaikuttamismahdollisuudet
- mahdollistavan johtamisen oman urasi tueksi
- hyvinvointiasi ja terveyttäsi tukevat työterveyspalvelut
- Epassin hyvinvointisaldon
- laajat henkilöstölle suunnatut hyvinvointi- ja liikuntapalvelut ja edut
- kehittää, kokeilla ja kompastua
- kehittäjämyönteisen työyhteisön
- työnantajan tukea osaamisen kehittämiseen ja kouluttautumiseen
- työpaikan, jossa on turvallista tehdä töitä
Hämeenlinnan väen toimintakulttuurissa arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Meillä jokainen saa olla oma itsensä. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri väestö-, kieli- ja -kulttuuriryhmien edustajia.
Tämä rekrytointi toteutetaan yhdenvertaisuutta edistävänä anonyyminä rekrytointina. Hakemuksia käsitellään rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa ilman työnhakijoiden tunnistetietoja kuten nimeä, kuvaa, syntymäaikaa, sukupuolta, yhteystietoja tai äidinkieltä. Vältä tunnistetietojen esille tuomista hakulomakkeen avoimissa kysymyksissä. Haun anonyymisyys päättyy siihen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty. Kirjaathan hakulomakkeelle kaikki olennaiset tiedot. CV:n tiedot ovat rekrytoivan lähijohtajan käytössä vasta sen jälkeen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty.
Haluamme olla edelläkävijä henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä ja olemme panostaneet henkilöstön liikunnallisen elämäntavan edistämiseen monin eri tavoin. Tästä osoituksena Hämeenlinnan kaupunki on saanut Suomen Aktiivisin Työpaikka-sertifikaatin.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 26.8.2025 mennessä.
Mikäli sinulle heräsi kysyttävää, voit olla yhteydessä kirjastotoimenjohtaja Heli Huotakoskeen 13.8.-25.8. välisenä aikana sähköpostitse heli.huotakoski@hameenlinna.fi tai puhelimitse p. 040 869 6465.
Maksettava palkka: 2918,00 €/kk
Kelpoisuusehdot, luvat ja todistukset: Tehtävään valittavalta edellytetään vähintään soveltuvaa ammattitutkintoa.
Työ edellyttää liikkumista kirjaston ja yhteistyökumppaneiden toimipisteiden välillä ja oman auton käyttömahdollisuutta.
Noudatettava koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa ja hakuaika on 4.8. - 26.8.2025.
Haku alkaa 4. elokuuta 2025 ja päättyy 26. elokuuta 2025, klo 23.59