Alajärven kaupunginkirjasto hakee kirjastosihteeriä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.4.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Alajärven kaupunginkirjastoon kuuluu pääkirjaston lisäksi Lehtimäen lähikirjasto, kirjastoauto sekä yläkoulun ja lukion yhteydessä toimiva koulukirjasto. Vastaamme myös Vimpelin kunnan kirjastopalveluiden järjestämisestä. Olemme osa Etelä-Pohjanmaan yhteistä Eepos -kirjastokimppaa. Käytössämme on Axiell-Aurora kirjastojärjestelmä.
Kirjastosihteerin työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun ja kokoelmatyön lisäksi toimisto-tehtäviä, työpaikkaohjaajana toimimista ja digiopastusta. Kirjastosihteeri osallistuu myös tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen sekä muihin kirjastotehtäviin. Työhön sisältyy iltatyötä. Tarvittaessa kirjastosihteeri tekee työvuoroja myös koulukirjastossa ja Lehtimäen lähikirjastossa, joten oman auton käyttö on välttämätöntä.
Odotamme sinulta:
- aktiivista työotetta
- hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja
- kykyä kohdata erilaisia asiakkaita sekä joustavuutta
- hyviä digitaitoja
- halua oppia uutta
- kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammatillinen tai korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 op:n/35 ov:n laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot, tai tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto.
Tehtävään valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Työsuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Hakemus tulee jättää 16.3.2025 mennessä Kuntarekry.fi:n sähköisen hakulomakkeen kautta.