Ilmoitukset ja kampanjat

Valtakunnallinen kokoelmakysely

Kirjastojen toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina monin tavoin ja muutoksilla on vaikutusta myös kirjastojen kokoelmiin. Kokoelmia ei ole kuitenkaan valtakunnallisesti tarkasteltu suhteessa toimintaympäristön muutokseen. Yleisten kirjastojen kokoelmia koskevia tutkimuksia on myös Suomessa julkaistu vain vähän. Kirjastojen tulevaisuutta pohtiessa on kuitenkin tärkeää, että meillä on valtakunnallista tietoa myös toimintamme keskeisestä osasta, eli kokoelmista.

Yleisten kirjastojen kokoelmia ja kokoelmatyötä kartoitetaankin nyt valtakunnallisella kyselyllä, joka on lähetetty kaikille kirjastoille. Kyselyn on laatinut työryhmä, jossa on edustus eri kokoisista kirjastoista, eri puolilta Suomea. Kysely on verkkokysely ja siihen on vastausaikaa 9.6 saakka. Kysely on laadittu suomeksi ja ruotsiksi. Kyselyn tuloksista julkaistaan raportti syksyn 2024 aikana. Työryhmä toivoo vastausta kaikilta yleisiltä kirjastoilta.

Työryhmä:

Kaisa Hypén, Turun kaupunginkirjasto
Aija Laine, Valtakunnallinen kehittämistehtävä
Minna Männikkö, Oulun kaupunginkirjasto
Liisa Nikkilä, Ylöjärven kaupunginkirjasto
Jonna Saarijärvi, Kurikan kaupunginkirjasto
Kirsi Salminen, Helsingin kaupunginkirjasto
Ruotsinkielinen versio: Anna-Maria Malm, Valtakunnallinen kehittämistehtävä

Lisätietoja: Aija Laine, aija.laine@hel.fi