Tapahtuma- ja ideapankki

Ilta kirjastossa

Kategoriat
kirjastonkäyttö / tiedonhaku
käsityöt / käsillä tekeminen
asiakkaiden osallisuus ja yhteistyö
Kohderyhmä
lapset
nuoret
Kesto
jokin muu
Hinta
alle 500€
Kuvaus ja tavoite

Tavoitteena saada nuorisoa kirjastoon sellaisena ajankohtana kun muuten olisivat "kylillä" tai nuorisotiloilla viettämässä aikaa.

Nuorisotyöntekijä oli mukana toteuttamassa tapahtumaa, joten kunnan nuorisotilat olivat kiinni.

Kirjaston tilat pyhitettiin tätä yhtä tapahtumaa ja asiakasryhmää varten jolloin ei tarvitse ajatella että kukaan häiriintyy tai nuorten pitäisi olla jotenkin tietyllä tavalla.

Illan aikana esiintyi house bändi ja tarjolla oli pannareita sekä mehua.

Sai osallistua Qr-koodisuunnistukseen, tietokilpailuihin, neuloa myyrä-maskotille kaulaliinaa porukalla, kuunnella musiikkia, syödä pannaria tai ihan vaan olla ja viettää aikaa kavereiden kanssa.

Palkintoina Qr-koodisuunnistuksessa ja tietokilpailuissa oli Play -kaupan latauskortteja ja kirjakaupan lahjakortteja, mikä nosti kustannuksia mutta toi kiinnostusta tapahtumiin.

Suositeltava ajankohta
ilta
Toimijat ja yhteistyötahot
Nuoriso- ja vapaa-aikatoimi
Tarvittavat materiaalit ja niiden käyttötarkoitus
Ruokatarvikkeet, neulontaan villalankaa ja puikot, tietokilpailulomakkeet ja -palkinnot.
Lupalomakkeet, sopimukset ja tekijänoikeusasiat
Ei tarvittu sopimuksia eikä lupia kun yhdessä nuoriso- ja vapaa-aikatoimen kanssa suunniteltiin ja toteutettiin.
Missä vaiheessa järjestelyt tulee aloittaa, perustelut
Pari-kolme kuukautta ennen tapahtumaa, viimeistään, jotta ehtii pitämään tarvittavat suunnittelupalaverit ja markkinoimaan tapahtumaa.
Mitä vähemmän tekijöitä, sen pitempi aikaväli oltava jotta kaikki yksityiskohdat tulee hoidettua.
Tiedotus
Some -kanavat, kunnan omat nettisivut, kirjaston tiloissa tapahtuva markkinointi ja ns. "suoramarkkinointi" kohderyhmälle.
Muuta huomioitavaa
Välimatkat paikan päälle, mistä kohderyhmän nuoret tulevat kirjastolle - vaikuttaako sää liikkumiseen..
Mitä muuta ajanvietettä on tarjolla samaan aikaan.
Miten eri-ikäiset lapset- ja nuoret huomioidaan ohjelmaa suunniteltaessa.
Miten non stoppina tehtävät asiat sujuvat kirjaston tiloissa niin että kaikki viihtyvät eikä tule turhaa ruuhkaa tms.
Missä säilytetään tarjottavat ruoat ja miten ne tarjoillaan.
Kirjaston muuhun toimintaan vaikuttavaa, esim. melu
Pitkä työpäivä kun normaalin työpäivän lisäksi päivä jatkuu pitkälle yöhön.
Isommassa kirjastossa töiden jakaminen tietysti onnistuu.
Kuvauksen laatinut kirjasto ja Yhteystiedot
Lemin kunnankirjasto
p. 040 723 0570, kirjasto@lemi.fi