Tapahtuma- ja ideapankki

Pohjoista kirjallisuutta -sarja

Kategoriat
kirjallisuus
luennot
Kohderyhmä
kaikki asiakkaat
Kesto
jokin muu
Hinta
alle 500€
Kuvaus ja tavoite

Pohjois-Suomen kirjallisuutta ja kirjailijoita esittelevä luento- ja keskustelusarja kokoaa mitä erilaisimpia kirjallisuustapahtumia saman otsikon alle, jolloin on saatu monipuolinen kokonaisuus aikaiseksi.

Suositeltava ajankohta
arki-ilta noin kerran kuukaudessa
Toimijat ja yhteistyötahot
Toteutetaan pääosin kirjaston omana työnä, yhteistyökumppaneita voivat olla paikalliset kirjallisuustoimijat.
Tarvittavat materiaalit ja niiden käyttötarkoitus
Tarvittaessa kootaan kirjailijan tuotannosta lainattavaa aineistoa näyttelyksi.
Miten tapahtuma tai idea toteutetaan

Kutsutaan kirjailijoita tai kirjallisuustutkijoita kirjastoon esittelemään tuotantoaan, mukana sekä kauno- että tietokirjallisuus. Useimmiten tilaisuudet ovat juonnettuja keskusteluja, juontaja kirjaston henkiökuntaa. Lopussa yleisöllä on aina mahdollisuus kysymysten esittämiseen.

Missä vaiheessa järjestelyt tulee aloittaa, perustelut
Suunnitelma tehdään syksyksi ja kevääksi kerrallaan. Syksyn suunnittelu aloitetaan edellisenä keväänä.
Tiedotus
Kirjaston kotisivuilla, Facebookissa, ovijulisteissa, jaettavissa esitteissä, tapahtumakalentereissa, normaali laaja levitys tiedotusvälineille
Muuta huomioitavaa
Tapahtuman aikana voi jatkaa tiedotusta esim. Facebookissa.
Kirjaston muuhun toimintaan vaikuttavaa, esim. melu
Tiedottaminen kirjastossa, äänentoisto, valaistus, kuulutukset, juomavesi esiintyjille, tilan siisteys jne
Kuvauksen laatinut kirjasto ja Yhteystiedot
Oulun kaupunginkirjasto
maija.saraste@ouka.fi