Tapahtuma- ja ideapankki

Nallepäivä

Kuvaus ja tavoite

Tiedoteteksti:
27. lokakuuta vietetään kansainvälistä Nallepäivää. Merkkipäivä sai alkunsa vuoden 1902 karhujahdista, johon osallistunut presidentti Theodore Roosevelt kieltäytyi ampumasta pientä karhunpentua. Tapaus sai runsaasti julkisuutta ja pian lelunalleja alettiin kutsua Teddy-karhuiksi presidentin etunimen mukaan. Kansainvälistä nallepäivää vietetään vuosittain Rooseveltin syntymäpäivänä.

Nallepäivän kunniaksi Rovaniemen kaupunginkirjasto kutsuu kaikenkarvaiset nallet omistajineen tervetulleiksi pääkirjaston lastenosastolle Nallepäivän tapahtumaan lauantaina xx.xx. klo 14 - 15.30.

Paikalla on Nalletohtori, joka mittaa, punnitsee ja tarvittaessa myös rokottaa nallet. Tohtorille pääsyä odotellessa voi nallejen kanssa siemaista makoisaa mehua ja lueskella odotustilaan kerättyjä nalleaiheisia kirjoja. Jokainen nalleneuvolan asiakas saa tietysti käynnistään myös asiaankuuluvan neuvolakortin.

Oheistoimintaa kirjastossa:
Nallepäivän yhteydessä kirjastossa on nalleaiheisten kirjojen aineistonäyttely sekä henkilökunnan tuomat pehmonallet vitriinissä esillä. Tapahtumapäivänä voidaan myös lukea nalleaiheisia satuja.

Kategoriat
kirjallisuus
sadut
näyttelyt
asiakkaiden osallisuus ja yhteistyö
juhlapyhät
Kohderyhmä
lapset
aikuiset
Tapahtuman kesto
0-2h
Tapahtuman hinta
alle 100€
Suositeltava ajankohta
27.10. tai lähiaikoina
Tarvittavat materiaalit ja niiden käyttötarkoitus
Nalletohtorin välineitä: valkoinen paita tai lääkärin takki, stetoskooppi, puntari ym. lääkärin tarvikkeita (voivat olla myös leikkikaluja).

Tulostettuja tai muuten valmiiksi askarreltuja "neuvolakortteja", joihin merkitään nallen + omistajan tiedot sekä terveiset neuvolakäynnistä. Kortissa voi olla myös tilaa lapsen omalle piirustukselle.

Nalletohtorin vastaanottopiste voi olla esim. lastenosaston nurkkauksessa sermin takana, kirjahyöllyn takana tai pienessä erillisessä huoneessa. Vieressä on hyvä olla reilun kokoinen "odotushuone" tohtorille pääsyä odottaville asiakkaille.

Tarjottavaksi esim. mehua ja keksejä.
Miten tapahtuma tai idea toteutetaan

1. Tiedotetaan tapahtumasta ja tehdään tapahtumajulisteet ym. valmiiksi.
2. Kerätään tuttavilta tai työkavereilta lääkärin tarvikkeita ja pyydetään joku toimimaan nalletohtorina.
3. Tehdään neuvolakortit valmiiksi, ne voivat olla esim. paperille tulostettuja tai pahville askarreltuja.
4. Tapahtumapäivänä tehdään nalletohtorille vastaanottopiste esim. sermin taakse tai pieneen huoneeseen. Lähellä olevaan "odotushuoneeseen" laitetaan esille nallekirjoja, lehtiä ja virvokkeita omaa vuoroaan odottavien nallen omistajien ajan kuluksi.
5. Henkilökunnasta on hyvä olla yksi henkilö mehutarjoilua ja yleistä opastamista varten, hän voi myös esim. lukea nallesatuja.
6. Nalletohtori ottaa vastaan kaikki nallet vuorollaan, tarvittaessa hänellä voi olla apunaan hoitaja kirjoittamassa neuvolakorttien tietoja.
7. Muistutetaan nalletohtorin asiakkaita hunajan ja ison halin parantavasta voimasta!

Missä vaiheessa järjestelyt tulee aloittaa, perustelut
2 vkoa ennen tapahtumaa
Tiedotus
Ennen tapahtumaa julisteet esille ainakin omaan toimipisteeseen. N. viikkoa ennen tiedotus paikallisiin lehtiin ja radioon, esim. menovinkkeihin. Jos tapahtuma on arkipäivänä, on hyvä tiedottaa asiasta myös lähipäiväkoteihin ja perhepäivähoitajille.
Muuta huomioitavaa
Nallepäivän suosio saattaa yllättää - Rovaniemellä taidetaan turvautua ensi kerralla jo kahteen tohtoriin!
Kuvauksen laatinut kirjasto
Rovaniemen kaupunginkirjasto - Lapin maakuntakirjasto
Yhteystiedot
Liisa Tastula (liisa.tastula@rovaniemi.fi)
Kirjaston muuhun toimintaan vaikuttavaa, esim. melu
Riittävästi tilaa ja ajanvietettä tohtorille pääsyä odottaville asiakkaille.