Koulutus ja seminaarit

Nordic Libraries Annual NLA 2021

Seurattavissa verkossa

Aluehallintoviraston 3.-4.11. järjestämän verkkokonferenssin Nordic Libraries Annual 2021 teemana on Libraries Creating Strong Societies. 

Pohjoismaisen yhteiskunnallisen mallin lähtökohtana on ollut tasavertaisesti tyydyttää asukkaiden perustarpeet edistämällä ja vahvistamalla sekä hyvinvointia, osallistumista että kansantaloutta. 

Yleisillä kirjastoilla on yhteiskunnallinen vastuu, joka on lähtökohtana Pohjoismaiden kirjastolainsäädännöissä ja strategioissa. Kirjaston tehtävänä on varmistaa kansalaisille tasavertainen pääsy tietoon, koulutukseen ja kulttuuriin sekä uusiin kansalaistaitoihin. Toiminnan on tuettava osallistumista, yhteisöä ja vaikutusmahdollisuuksia, jotta voidaan vahvistaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja asukkaiden valmiutta kantaa yhteiskunnallista vastuuta.  

2020-luvulla yhteiskunta näyttää kuitenkin polarisoituvan yhä enemmän eikä demokratia ole enää yhtä itsestään selvää. Sananvapauden rajoja koetellaan ja unohdetaan tietoisestikin vapauteen liittyvä vastuu sekä kunnioittava puhetapa. Voidaanko demokratiaa yleensäkään ylläpitää ja kehittää ilman toisen asemaan asettumista ja yhteisen kohtaamispaikan löytämistä? 

Virtuaalikonferenssiin aikana keskitymme kirjaston tehtävien perusteisiin: demokratian, sananvapauden, aktiivisen kansalaisuuden ja elinikäisen oppimisen edistämiseen. Haluamme tarjota taustaa, inspiraatiota ja ennakointia kirjastojen tärkeälle yhteiskunnalliselle tehtävälle.  

Kirjastoilla on yhteiskunnallinen vastuu. Kirjastot rakentavat vahvempia yhteisöjä! 

Lämpimästi tervetuloa osallistumaan konferenssiin! 

 

Konferenssin kieli on englanti. 
Kutsua saa välittää eteenpäin! 

Sijainti
verkossa
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
AVI kirjastotoimi
Yhteyshenkilö
Susanne Ahlroth
Hinta
maksuton
Koulutuksen tai seminaarin aihe