Koulutus ja seminaarit

Jaksamista työelämään

Työssä jaksaminen ja työhyvinvointi koostuvat monista tekijöistä. Mikä sinua siinä eniten askarruttaa? Miten jaksat muutoksen keskellä?

Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa työssä jaksamista sekä tarjota työkaluja omaan hyvinvointiin niin työhön kuin yksityiselämään. Perehdymme työelämän muutosten tuomiin mahdollisuuksiin ja etsimme selviytymiskeinoja erilaisten muutosten keskellä toimimiseen. Koulutus kasvattaa ymmärrystä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat työssä jaksamiseen. Nykyiset työelämästä tehdyt tutkimukset osoittavat kiistatta, että ihmisen onnellisuuden ja elämänilon kannalta työssä jaksaminen on oleellisen tärkeää.

Koulutuksen aikana sinulle selkiytyy, mihin tekijöihin vaikuttamalla sinulla on mahdollista itse vaikuttaa omaan työhyvinvointiisi sekä opettelet käytännön työkalujen avulla tukemaan kokonaisvaltaista jaksamista niin töissä kuin myös vapaa-ajallakin. Koska jokainen meistä on yksilöllinen, ovat myös työssä jaksamiseen vaikuttavat tekijät hyvin yksilöllisiä.

Koulutus sisältää luentojen lisäksi pari- ja ryhmämuotoisiaharjoituksia. Lähipäivien välissä on lyhyt välitehtävä, jonka voit tehdä haluamallasi tavalla.

AIKA:

15.9.2020 ja 4.12.2020 klo 10-16 Kokkolan kaupunginkirjaston Hongell-sali

16.9.2020 ja 2.12.2020 klo 10-16 Vaasan kaupunginkirjaston Essee-huone

17.9.2020 ja 3.12.2020 klo 10-16 Seinäjoen kaupunginkirjaston Jaaksi-sali

Ilmoittaudu viimeistään 8.9.2020: https://webropol.com/ep/hyvinvointi

Koulutus on alueelliseen kehittämistehtävään kuuluvaa täydennyskoulutusta. Koulutus on osallistujille maksuton, mutta osallistujat vastaavat itse matkustus- ja ruokailukustannuksistaan.

 

Tervetuloa!

Kaupunki
Vaasa
Sijainti
Vaasan kaupunginkirjasto, Draama-sali
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Vaasan kaupunginkirjasto
Yhteyshenkilö
Anneli Haapaharju
Puhelin
0401495924
Koulutuksen tai seminaarin aihe